06.16 Nahkasohva on oikeastaan aika ikävän tuntuinen paljasta ihoa vasten... ja oikeastaan jopa vaatteidenkin läpi.
Se pieni tuhina on aika valloittavaa. Maata pää tyynyllä ja katsella miten kasvot hitaasti liikkuvat henkäysten mukana. Irronnut silmäripsi taistelemasta tilasta poskella hiuskiehkuran kanssa. Ehkä se voisi olla myös hieman friikkiä. Pelottavaa? Kyttääminen nimittäin. Perverssi! Silti toisen unen seuraaminen tuo jotenkin mieleen käsikkäin kävelyn tai halaamisen. Voi tehdä oikeastaan kenen kanssa tahansa, mutta oikean henkilön kanssa siinä on jotain maagista. Vaikka unikyttäyksessä ei ole edes välttämättä fyysistä kosketusta. Onhan se tietysti vielä voimakkaampi kokemus jos kädet ovat yhdessä sormet ristissä. Mutta ei se välttämättä tarvitse edes sitä. En tiedä mistä se kertoo että voi saada kontaktin ihmiseen koskematta häntä. Tai tiedänhän minä...
Enpä ole piiiiitkään aikaan tuntenut tälläistä ikävää ihmistä kohtaan. Parempi puoliskoni on ollut poissa nyt 6 päivää, aivan liikaa. Puhumattakaan että miessukupuoli (varmasti naisetkin!) alkaa tarvitsemaan jo tässä vaiheessa vähän lämpimää kosketusta, tuntuu ottavan jo aika koville henkiselläkin puolella. Ja vielä pitäisi kestää ainakin 5 päivää. Melkein tekisi mieli katsoa pornoa. Taidan säästellä. Mies, niin heikko olento. Joka päivä kännykkään ropsahtavat tekstiviestit söpösti virnistävine hymiöineenkään eivät juuri auta tilannetta. Tosin en voisi elää ilman niitä. Välillä tekee kyllä hyvää hieman itsetutkiskella. Laittaa musiikkia soimaan kuulokkeista, laskeutua harmoniseen asentoon sänkyyn ja sulkea silmät. Käsi levitettynä sivulle. Tuntea kuinka ketään ei ole toisella puolella sänkyä. Tunnin makoilun jälkeen on ajatuksissa pyörinyt vähintään sen verran tavaraa että sillä voisi 7 aasialaista zen-mestaria päästä nirvanaan ja vähän päälle. Ei tälläistä tule tehtyä jos on normaalissa olotilassa. Vaatii jonkin emotionaalisen rykäyksen. Kaipaus taitaa olla niistä kaikkein heikoinpia. Mutta toisaalta nyt pystyy vielä ajattelemaan järkevästi, vihan puuskassa tuskin pääsisi mihinkään lopputulokseen vaikka kuinka pohtisi. Tosin en pääse mihinkään lopputulokseen nytkään, sillä eihän tässä ole mitään lopputulosta. Ei missään.
PLÄÄÄÄÄHH!!! Ikävä. Väsyttää. Tulee ihan mieleen ne helvetin livejournalin "miltä musta nyt tuntuu" - kuvakkeet. Vituttaakin vielä.
Explosions in the Sky - Your Hand In Mine
-
03.51 Punasteleva hämmennys.
Minua kutsuttiin "höpönassuksi"...
Mitähän vittua oikeasti.
...
Oikeastaan ihan kivalta tuntui.
Hänen kiinteät pyöreät pakarat kourieni puristuksissa eivät vaikuttaneet mitenkään kivalta tuntumiseen.
Hellittelynimitys tuntui kivalta, ei pakarat. Hellittelynimi, ei pakarat.
No kyllä ne pakaratkin tuntui.
Pakarat, onpas kliinisesti sanottu. Perse olisi roisia ja pylly lapsellista...
Pylly. *tirsk*
Pelottavaa mutta haluan lisää hellittelynimiä. Hellyydenosoituksia.
... ja persettä.
20.51 Koin pyhyyden laskeutuvan minuun ja tajusin elämän hetkellisyyden ja sen naurettavan ironian. Päätin siis tehdä vapaamuotoisen testamenttini. (Kuuntelin siis Creedin My Sacrifice biisiä ja winamppi meni jumiin.)
Tämä on minun ***** ****** viimeinen tahtoni. Kuulkaa siis ja totelkaa. Etenkin sinä äiti, tiedän ettei sulla riitä huumorintaju tähän, ellet ole jo oppinut sietämään minun näitä typeryyksiäni. Tämä teksti myös luettakoon ääneen siunaustilaisuudessani. Broidit saa lukea jos minua pitempään elävät, vaikka se ehkä niille kiusallista onkin. Jäynä se on viimeinenkin jäynä. Mutta totelkaa! Tai tulen teidän uniinne. Tulen kyllä muutenkin ainakin ensi yönä. Nyt tulen ainakin kun panin teidät kaikki ajattelemaan sitä. Ja nyt ajattelette kuinka juuri ennenkuin käytte tänään nukkumaan ajattelette miten minä tulen uniinne. Kun makaatte sängyssä ja juuri kun painatte päänne tyynyyn, ajattelette minua.
En ole koskaan ollut kovin uskonnollinen ihminen, vaikka henkisyyttä onkin riittänyt pienen Afrikkalaisen kehitysmaan tarpeisiin. Tosin jos ennen kuolemaani on Jumalan läsnäolo tieteellisesti todistettu; haluan että minut siunataan sen uskonnon kirkossa/kappelissa/savimajassa, jonka jumala on oikeasti olemassa. Kaikki luettelemani rituaalit on silti toteutattava. Jos kyseinen jumala ei sitä siedä, vitut siitä sitten. Ei sellainen jumala ansaitse minun seuraani. Jos jumalan läsnäoloa ei ole vielä todistettu siihen mennessä, minulle jaettakoon maallista oikeutta ilman uskonnolista läsnäoloa. Vieraille jaettakoon kakkua, ei liikaa kermaa. Eikä herranjumala ainakaan voileipäkakkua. Isää närästäisi muuten.
Jos olen kuollut omana komeana, lihaksikkaana, urheilullisena, hurmaavana, charmikkaana, täydellisenä ja kauniilla tavalla vaatimattomana itsenäni, minut laskettakoon lepoon ehjänä arkussa. Parhaat päällä.
-Puku, musta.
-Paita, musta.
-Solmio, valkoinen.
-Kengät, mattamustat.
-Kommandona.
-Kännykkä, akku täynnä. Jos vaikka sattuis tarttee. Saa soitella.
Jos tosin minut on äkillinen pysähdys siirtänyt tuonelaan (e.g. rekka, linja-auto) tai sairaus raadellut (e.g. syöpä naamaan), ja olen irtaantunut muutenkin kuin henkisesti, minut polttohaudattakoon. Minut myös poltettakoon edellämainituissa asusteissa. Uurnan ulkomudon valinnan annan ensimmäisenä puolisolleni, jos hän syystä tai toisesta on estynyt, seuraavaksi menköön jäännökseni lähimmälle huumorintajuiselle perheenjäsenelleni. Heille tämä kunnia koska joutuvat jonkun aikaa sitä tuijottelemaan pöydällään ennenkuin levittävät tuhkani. Enkä halua olla riitasoinnussa sisustuksen kanssa.
Tuhka itsessään levitettäköön luontoon. Jylhään kauniiseen maastoon. Itsehän en ole sitä näkemässä niin tarkasti, mutta nyt lämmittää mieltä ja sydäntä ajatella että runollisesti minä katoaisin aaltoihin Norjan vuonossa meren lyödessä vasten kalliota auringon noustessa. Tai siroaisin helikopterista Venäjän koskemattomien metsien ylle missä ihmisjalka ei tulisi pitkään aikaan koskemaan maata missä lepään. Tai Quetzalcoatlin alttarilta Maya-temppelin huipulta tuuli kuljettaisi minut pilviin ja.... noniin saitte varmaan kuvan mitä tarkoitan. Jotain sellaista.
Itse muistotilaisuudessa soitettakoon Monty Pythonin Allways Look at the Bright Side of Life. Sanat jaettakoon etukäteen, jotta ihmiset saavat laulaa mukana. Englantia taitamattomille sanat myös suomennettakoon, jotta sanoma ei aivan mene ohi. Älköön tilaisuudessa myöskään turhia kyynelehditä, jos ihmiset ovat surullisia, minä olen surullinen. Jos ihmiset tietävät että minulla oli hyvä elämä ja ovat iloisia siitä että tunsivat minut, myös minä olen iloinen. Tilaisuudessa saa vapaasti kiroilla ja nauraa. Myöhemmin tarjottakoon alkoholillista boolia. Edelleen vapaa kiroilu ja nauru.
Kukilla on paha tapa kuihtua, joten jos haluatte oikeasti muistaa minua, tuokaa kivi. En ole Juutalainen, mutta tapa on minusta hieno. Tarkempia referenssejä tarjolla mm. Schindlerin Listan loppukohtauksessa. Kivet sitten asetettakoon hautani ympärille tai jos polttohautus on toteutettu kivet siroteltakoon samalla kuin tuhkani.
Hautakivessä lukekoot, "Synnyin, elin, kuolin." Jos minut polttohaudataan, tämä lukekoot kaiverrettuna uurnassa. Jätän vapauden teille lisätä siihen mitä haluatte. Tiedän että teillä useammallakin on oikeasti lahjoja, mutta ei mitään kauhean kliseistä kiitos. Kliseisyyden olen varannut kokonaan itselleni. Jos haluatte rahallisesti tukea puolisoani tai perhettäni, saatte vapaasti kääntyä heidän puoleensa. He käyttävät mahdolliset lahjoitukset hautajaisten kustannuksiin ja ylijääneet menevät heidän parhaaksi katsomaansa hyväntekeväisyyteen. Myöskin omaisuuteni jaettakoon tasapuolisesti puolet puolisolle, puolet perheelle. He käyttäkööt sen viisaasti. Ei siis pornoon.
Jos muistotilaisuudessa minulle puhetta halutaan pitää niin se sisältäköön paljon ironiaa, sarkasmia, mustaa huumoria ja lämpöä. Kuten minä aina sisälsin. Jos puhe ei saa ihmisiä kertaakaan nauramaan se on paska puhe. Tämä pätee myös hautajaisissa.
Ah, näinkin pitkä ikä on aivan liian lyhyt aika vietettäväksi näin erinomaisten ja ihanien ihmisten keskellä. En tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin minun pitäisi, enkä pidä puolestakaan teistä puoliksikaan niin paljon kuin te ansaitsette. Mutta niin... minulla on paljon nähtävää jäljellä. Olen lykännyt tätä aivan liian pitkään. Olen pahoillani mutta tämä on loppu. Menen nyt, toivotan kaikille oikein lämpimät hyvästit. Hyvästi.
Tämä on minun viimeinen tahtoni ja toivon että jälkeeni jäävät kunnioittavat sitä.
----------------------------------
(Päivämäärä ja allekirjoitus)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Se kaipaa ehkä vielä "hieman" hiomista. Mutta on se jo alku.... Ja ei, en suunnittele itsemurhaa vaikka viimeinen nörttiquote hieman voisi vaikuttaakin siltä. (Hyi hävetkää jos ette tiedä mistä se on vapaasti mukaillen suomennettu.) Tänään töissä vain eräs vanhempi henkilö tuntui olevan jo niin lähellä kuolemaa että jotenkin vain tuli tunne tehdä tämä. Eihän sitä koskaan tiedä mitä käy. Ja ehkä tämä auttaa hieman muita. Ei ainakaan tarvitse vaivata päätään järjestelyillä. Plus minusta tuntuu paljon paremmalta tämän jälkeen. Ensin hieman nauratti kun aloitin läpällä kirjoittamaan tätä, mutta sitten alkoi jo hieman pelottaakin kun tekstiä vain pursusi sormista. Freud varmaan nauraa haudassa partaansa. Tulostan tämän vielä ja laitan kämpän seinälle kiinni. Jos ei muuta niin saapahan jotain keskusteltavaa vieraiden kanssa pullakahvin äärellä. Erilainen elämässä, erilainen kuolemassa.
01.56 Mieskoukku. Vaikken ehkä olekaan mikään Mister Finland, täytyyhän miehellä jotain keinoja hurmata olla.
Olen ollut kerrassaan hämmentynyt että Clint-papan neuvo ei ole tuottanut tulosta. Vaikka kuinka on syönyt jäätelöä portailla, Reneeni ei vain ole katsonut pois kävellessä taakseen. "Kyllä hän katsoo jos on kiinnostunut" Clint on kuiskuttanut korvaani. Mutta miksen ole sitten saanut sitä silmäystä olan yli. Melkein jo pelkäsin oliko Clint-henki pettänyt minut ja jättänyt oman onneni nojaan.
Lauantai. Wild Wild West lähenee loppuaan, mutta se ei ole koskaan kiinnostanut. Edes Kevin Kline ei ole kovin hauska vaikka häntä nerona pidänkin. Kännykkä värisee sängyn laidalla ja nousen makuulta kyynärpään varaan jotta yletän siihen Paremman Puoliskon yli. "Äippä". Katson ranteesta kelloa, mutta puolivälissä liikettä tajuan että näkisihän sen kännykästäkin. "No moro." Unohdin oikeasti katsoa mitä kello on. Nostan luurin korvalta ja tajuan puolivälissä liikettä että olisihan sen voinut katsoa rannekellostakin. Pari ensimmäistä lausetta kaikuu huoneessa tyhjille korville. "Häh?" Äiti selittää uudestaan että ovat kymmenen minuutin kuluttua perillä. Huokaisten myönnyn ja suljen puhelimen. Parempi Puolisko tuijottaa kysyvästi hieman unisin silmin ja hiuksin. "Pitää..." Mutta hän aloittaa sanomaan samaan aikaan. "Pitää vissiin laittaa vaatteita päälle." Hymyilen surullisesti ja nousen sängystä vetämään paitaa päälle.
Ulko-ovi naksahtaa lukkoon takanani. Tuulen puuska pölläyttää Paremman Puoliskon hiuksia ja sekä Kuninkaiden Koitoksen sivuja kädessäni. Käperryn suojelevasti tärkeimmän ympärille. Huomaan sen olevan kirja. Muutama askel ja hänen täytyy lähteä eri suuntaan. "Joo no..." Kerkeän änkyttää ennenkuin hän kietoo kätensä kaulani ympärille. Työnnän toisen käden hänen housujen takataskuun ja vedän lähemmäs. Toinen käsi edelleen suojelevasti GRR Martinin kultakimpaleen ympärillä. Tunnen välitöntä halua sanoa "Perse", mutta happi ei riitä. En välitä. Irroitan otteen ja työnnän toisen käden oman takin taskuun. Tuuli on niin kylmä aina tälläisellä hetkellä. Parempi Puolisko vilkuttaa ja virnistää. Aivan kuten aina. Ihana ilkikurinen virnistys; ja kääntyy kävelemään pois. En vieläkään tiedä mihin hän reagoi. Kenties lauantaina keskiyöllä oli niin hiljaista että hän ei kuullut minun poistuvia askeleitani, tai ehkä se oli vain jonkinlainen vaisto. Mutta hän kääntyi katsomaan, ja näki minun seisovan edelleen paikoillani tuijottamassa hänen peräänsä. Clint vanha pappa perkele. Taitaa taika sittenkin pitää. Iho jännityksestä ja kylmästä kananlihalla odotin ja tuijotin. "Kyllä katsoo vielä, varmasti katsoo vielä." Pitkät sekunnit valuivat. Laskin niistä jokaisen. 155...156...157... Viimeinen mahdollisuus ennen kulman taakse kääntymistä. Tumma tukka hulmahti tuulessa sivulle, ja niinkin kaukaa näin hymyn hänen huulillaan, sen hieman alahuulta purevan suloisen hymyn. Täydellinen vastapaino ilkikuriselle virneelle. Puristin taskussani olevan käden nyrkkiin ja nauroin. Koukussa.
Toyotan avaimet sujahtivat ääneti lukkoon ja kääntyivät keskuslukituksen rapsahtaessa. Clash of Kings laskeutui etupenkille viereeni. Kello tikitti, ei varaa autuaaseen olotilaan nyt. Käännän auton ympäri ja alan ajamaan kohti bussilaituria. Nojaan päälläni penkin niskatukeen. Tajuan etten koskaan tee niin. Sallin itselleni hieman autuasta olotilaa ja painan päätäni paremmin niskatukeen. Ajan yhden kierroksen liikenneympyrässä ja laitan samalla radiota kovemmalle. Ketään muita ei ole liikkeellä. Laitan radiota vielä kovemmalle. Laiturilla humalaiset ihmiset huutavat ja notkuvat, äiti kapuaa nopeasti autoon. Ispä heittää kaljalavat ja muut tuliaiset takakonttiin ja sitten myös hän pinkaisee sisälle. Yö ei ilmeisesti ole kylmä ainoastaan minulle. Työnnän ykkösen sisään ja laitan käden vilkun kahvalle. "Tää on sitten sulle. Niinku tuliaisia ja pikku palkkaa että tulit hakemaan meitä humalaisia keskellä yötä." Äiti iskee silmää. Litran pullo Laphroaigin Quarter Caskia. "Jestas... Tämä on varmasti maksanut..." Mutta naiset tuntuivat keskeyttävän puheeni usein sinä iltana. "Höpö höpö. Noniin, ja sitten viet meidät kotiin." Kohautan harteitani ja lasken pullon takapenkin lattialle. Painan vilkkua alaspäin ja kaasutan tielle.
-
03.39 Ei vittu enää yhtään vitun uskontoväittelyä vittu. Kiitos. Ilmaisin myös samalla kauniista ruuminosasta kirosanaksi väännetyn verbaalisen ilmaisukeinon monimuotoisuuden.
(tämä jatkuu suoraan otsikosta) ... ja alkoivat väitellä omista uskontonäkemyksistään. Minä istuin punaisella nahkanojatuolilla ja kuuntelin. Hörpin olutta suuresta lasisesta tuopista ja mietin tietävätkö he edes mistä puhuvat. Hiki kihosi oluttuopin pintaan ja valui hitaasti kylmänä virtana sormieni ylitse. Rypistin otsaani huomatessani vetisen ympyrän muodostuvan lasin ympärille tumman pyökkipöydän kiiltävälle pinnalle. Onkohan se sittenkin tammea? Auringon siivilöityessä ikkunasta olin jo pyyhkäisemässä halomaista rengasta hihan kulmaani, kunnes ymmärsin ettei kaunis impi sängyssä pitäisi jos saapuisin paikalle likaisessa paidassa. Vetäisin käteni nopeasti pöydältä ja kokeilin hihaa; myöhäistä, mutta nopea liike palautti minut takaisin tähän maailmaan.
"...vaikka raamattu ei olisikaan ihan kirjaimellisesti paikkansa pitävä, niin et voi kieltää ettei sinullakin synny epäilys katsoessa maailman monimuotoisuutta että miten kaikki on muka voinut syntyä sattumalta."
Töksähdän keskustelun väliin : "Aika deistinen käsitys maailmasta sulla jos hylkäät pyhät kirjat noin."
Saan kolme sekuntia ihmetystä herättäviä katseita molemmilta keskustelun osapuolilta.
Aurinko paistaa edelleen ikkunan läpi ja olut vähenee lasissa juuri sopivaan tahtiin. Valkoinen kolkkaa mustaa ja alfaurokset huutavat takahuoneessa. Tuttu kolina valtaa tilan hetkeksi kun biljardipalloja laijitellaan kolmion sisään. Eivät vieläkään lopeta, ei ole vieläkään minun vuoroni. Kääräisen edelleen märkänä olevaa hihaa hieman ylöspäin ja käännän kelloa ranteessa jotta näkisin sen paremmin. Se on huolestuttavan paljon ja kuitenkin niin vähän. Viimeinen pisara olutta maistuu jo väljähtyneeltä. Vedän takin vetoketjun puolestavälistä ylös 20 naksahdusta - jää vielä toiset 20 auki, mutta elänkin toivossa että näytän viileämmältä kun jätän kauluksen vähän auki. Heitän olkalaukun hihnan pääni ylitse ja nousen seisomaan. Kokeilen kännykkää farkkujen taskusta. Tallella, mutta nostan sen mieluumin takin povitaskuun. Muuten se pullottaa ärsyttävän perverssisti farkkujen etutaskussa. Samalla käteen tarttuu viimeisen oluen kuitti. 4.20, yhdestä helvetin suomalaisesta hanalagerista. Kristus. No ehkä maksan mieluummin vähän enemmän hyvästä palvelusta ja istuskeluilmapiiristä kuin otan halvalla jonkun teiniräkälädiskon. Rutistan kuitin kädessäni ja heitän sen tyhjään olutlasiin.
"Jos vaihtoehdot ovat että toisessa jotain räjähti jostain syystä jossain ja sitten tuli universumi, ja toisessa vanha partaukko funtsi että kun on siistii niin teenpä maailman, niin minä olen ihan mielelläni tyhmä agnostikko."
Pujahdan kahden ihanan punaisen nahkanojatuolin välistä, jättäen keskustelijoiden argumentit taakseni.
"Katsellaan taas joskus uudestaan." Heilautan kädellä heidän yleiseen suuntaansa.
"Joo soitellaan."
Nousen parit puiset rappuset, ne narahtelevat tyydyttävästi kenkien alla. Työnnän kädet taskuihin ja nyökään päällä tutun baarimikon suuntaan. Valmistaudun kylmän mutta raikkaan iltailman lyöntiin vasten kasvoja, kun työnnän oven auki olkapäälläni.
Ruotsalainen bändi laulaa sodista... eh? No Kaarle oli sentään kova jätkä. Niin itse biisistä, ah miten ihanan kornia sankarynkytystä, mutta minkäs teet kun jätkät huutaa asenteella Rommelin seiskasta ja kertsi saa vähäisemmänkin miehen elimen kovettumaan. Eihän siitä voi olla pitämättä.
(Feilasin näköjään vielä aika eeppisesti ja julkaisin tämän kirjoituksen viitisen kertaa. Hyvä minä. No ehkä saan sillä jopa yhden lukijan!)
