22.37 Jännää mitä asioiden todeksi tuleminen voi tehdä. Jossain aikaisemmassa blogissani taisin mainita, miten minulla oli epäilykseni Neidin toisesta miehestä. Asiaa mietittyäni ja käänneltyäni, tulin tulokseen että asia luultavimmin on näin. Oli erittäin typerää tulla päätökseen vain oman mielipiteen perusteella. Fiksu ihminen olisi kysynyt asiaa Neidiltä, mutta miten tuollaista asiaa voisi kysyä? Satuin nyt olemaan oikeassa, mutta mitä jos olisin ollut väärässä? Ja miksi loppujenlopuksi edes aloin ajattelemaan tuollaista? Nyt se tulee. Minä pelkäsin.

Tuntuu miten joitan henkilökohtaisia asioita ei edes osaa sanoa ääneen. Minulla se on vielä potenssiin kaksi. Keskimäärin yksi ihminen maailmassa tietää, mitä minä ajattelen ja mitä olen kokenut. Hänkin asuu noin 200 kilometrin päässä ja olemme nähneet noin kaksi kertaa. Silti voin sanoa, että hän tuntee minut parhaiten. Rakas Käpylini<3

En puhu itsestäni. En tiedä mistä se johtuu. Olenko perussuomalainen juntti vai lievästi vammainen. Mutta nyt keskusteltuani Neidin kanssa (jälleen kerran meistä), tunnen olevani velkaa Neidille selityksen minusta. Sanoin (ja kirjoitin blogiin) asioita, jotka tavallaan eivät pidä paikkaansa. Ehkä niissä on joku perä, mutta vihaisena ei ajattele järkevästi. Vaikkei se teoriassa olekaan aivan niin, niin silti en voi olla tuntematta että minua on petetty. Ei siis sillä tavalla "Kuksin muita meidän keittiön komerossa." Vain että minun luottamus on petetty. Jotenkin on vain eri asia, kun Neidin miehestä tulee todellista, kun se ennen on ollut vain vieno epäilys mielen perukoilla. Olin vihainen ja tyhmä, mutta yritän selittää asian Neidille. Joskus minun täytyy avautua. Ei pelkästään suhteestamme, vaan koko elämästäni. Jos hän sitten oppisi ymmärtämään minua ja ehkä joskus me taas voisimme katsoa yhdessä elokuvia... ehkä joskus.

Keskustelumme katkesi yllättävästi linjoilla olleen...häiriön vuoksi. Joten Neiti laittoi viestiä. "Ei kaunoja?"  En kanna kaunaa. Olen ollut vihainen, pettynyt. Nuo kaikki koin jo silloin, kun epäilin Neidillä olevan toinen mies. Ei fiksua, mutta mitä muuta olisin voinut. Ehkä siitä lähtien olen pitänyt itseäni etäisenä. Etten vain joutuisi kokemaan samaa, mitä kävi Exän kanssa... Jälleen kerran, minä pelkäsin.

Minä pelkäsin jatkaa, minä pelkäsin lopettaa. Olin vihainen Neidin uudesta, mutta itse en uskaltanut panostaa meihin... Vittu tämä on kyllä perseestä.

Neidin kauna viestin jälkeen, minä vastasin ja ensimmäistä kertaa elämässäni en ajatellut tunteilla enkä järjellä. Minä tiesin, että olen selityksen velkaa. Itselleni vai Neidille. Sama se, toivon että se auttaa meitä molempia. Hetki meni jonka aikana lupasin alkaa töihin, työvaatteita päälle kiskoessani Neiti soittaa. "Moi. Olen lenkillä. Haluaisitko nähdä?" "Tottakai haluan, mulla on vain nyt vähän hommia. Huomenna?" Epävarmasti Neiti lupautuin katsomaan asiaa. Toivottavasti edes hetken näemme. Minulla oli töitä en siis päässyt, sehän on hyvä syy... Onhan. Onhan? Todellisuudessa muiden edun voi tunkea hanuriinsa. Työt olivat vain puoli syytä, täytyy kerätä hieman rohkeutta. Mitä sitten aion sanoa. En edes tiedä. En ole hyvä tässä.

Kirjoitan liikaa, mutta vielä pitää kertoa jostain muustakin kuin suhteistani vastakkaiseen sukupuoleen. Telkkarista tuli 4D : Koirat kaltereiden takana. Hurtta palautui liian elävästi mieleen, joten oli pakko vaihtaa kanavaa. Tänä kesänä silmäni ovat kastuneet varmasti useammin, kuin edellisenä viitenä (5) vuonna yhteensä.


Opeth - Hope Leaves