13.25... No lähtihän se grilli-ilta vähän käsistä sitten.

No grilli-iltaa on turha syyttää. Itseäni vain. Grilli-illan jälkeen piti tietysti lähteä baariin toisena iltana, näiden grilli-illassa tutuksi tulleiden kavereiden kanssa. Tietysti silmään ottaa baarin kaunein nainen. Ihmetys on suuri kun hän tulee ja moikkaa minua.

"Moi."
"... moro."

Tunnistus. Exä. Jestas se oli muuttunut. Ei niin pelkästään ulkonäöltään vaan myös asenteeltaan. Pitkät pätkät höpöteltiin sen kanssa turhia, eikä kertaakaan edes väitelty mistään. Meidän mielestämme baarissa viikolla pilkku tulee aivan liian aikaisin, joten kyyti meille oli yhteinen päätös.

Aamulla herääminen. Tyhjä sänky... Mitä ihmettä? Kuvittelinko kaiken. Musiikki soi. Ylös sängystä. Exä laittaa aamupalaa minun Stam1nan paita päällä keittiössä.

"Nukuitko hyvin? Otatko aamupalaa?"
"Joo tota, en mä vielä. Ei oikein ole koskaan nälkä heti heräämisen jälkeen."
"No tein paahtoleipää ja teetä. Ota tosta sittenkun tulee nälkä. Minä meen vielä hetkeksi nukkumaan jos ei haittaa."
"Joo ok, mene vaan."

En tiedä. Toisaalta se on muuttunut niin todella paljon. Se oli ihana, aivan täydellinen. Se on vain kaunistunut entisestään. Ja se on niin rok. Mutta toisaalta en voi mitenkään unohtaa mitä se joskus teki minulle. Olen pitkän aikaa inhonnut sitä. En ole halunnut edes puhua sille. Olemme aina vain riidelleet. Voi vittu ei se saa tehdä tuollaista. Ei se saa muuttua noin. Nyt en tiedä yhtään mitä tekisin. Ovella lähtiessään se vain sanoi.

"Oli tosi kivaa. Tiedän että sun on hankala soittaa. Ei kai haittaa jos minä soitan ja tavataan uudestaan koska tahansa?"
"... sä oot muuttunut..."
"Otan tuon myönteisenä vastauksena. Moi."
"..."

Se hymyili niin söpösti sanoessaan tuota. Suutelin vain, en sanonut mitään. Tuo edellinenkin kommentti riitti jo tarpeeksi typerästä. En vain osannut sanoa mitään muuta. En oikeastaan osaa vieläkään. Toivottavasti osaan sitten kun hän soittaa.

Anethema - One Last Goodbye