12.14 "Hienoisen" pervoilun jälkeen lähdetään ihan muille linjoille.


Aamulla karvainen pariskunta puski kylkeen peiton alle. Joku oli avannut oven. Katsoin kännykästä kelloa. Kahdeksan. Jaa, kai se olikin jo aika herätä. Pariskunta jäi peitolle makoilemaan ja katsomaan kun laitan vaatteita päälle. Olisin voinut vaikka vannoa että pienenpi virnisti minulle, mutta chihuahuan isoine mulkosilmineen en ollut varma katsoiko se minua vai seinää. Ehkä kattoa? Sen älynlahjoilla en ihmettelisi sen virnistelevän seinille tai katolle. Papillonin ikuisesti terhakas olemus oli puolestaan kerrankin paikallaan. Ja luojan kiitos hiljaa. Jälleen yöllä olin herännyt, kun postimies aamulla pudottaa sanomalehden postilaatikkoon. Voi hylky sitä äänen määrä mikä lähtee noin pienestä koirasta.

Jääkaapille, papillon seuraa aina sinne. Se on läski. Se syö liikaa. Se onkin nainen. Aamu ei voi alkaa muuten kuin lasillisella Tropicanaa. Aivan kuningasta. Normi appelsiini, hedelmälihalla tietysti. Sanomalehti on pöydällä. Mehua kaatuu sen päälle. Kiroan. Hetken mietin jaksanko hakea paperia kuivatakseni sen. Aamu-unisena totetan myös sanomalehden olevan paperia, se kelvatkoon. Pyyhin pöydän sanomalehdellä. Lasi tiskipöydälle. Hetken miettiminen. Koko purkki Tropicanaa mukaan ja koneelle. Se on päällä. Enkö sammuttanut sitä kun menin nukkumaan. En kai. Musiikkia soimaan. Selaan varmaan tuhat kappaletta, kuunnellen jokaisesta kaksi ensimmäistä sekuntia, ennenkuin laitan musiikin pois. Ei tänään, ei nyt.

Irc, messenger, galleria, sähköpostit, skype. Kaikki päälle. Ei mitään uutta. Tsekataan ne kaksi blogia joita seuraan aktiivisesti (jotka eivät oikeastaan ole edes blogeja) : Post Secret , jokaisen itseäänkunnioittavan blogaajan tulisi lukea tätä. Go Fug Yourself , älkää edes kysykö miksi luen tätä. Hetken suren miksei Intiaanikesä enää blogaa. Sitten tyydyn nousemaan koneelta.

Telkkari päälle. Joku ostos-tv:n veitsimainos. Sisäinen kokkini herää, mutta vaipuu jälleen unohdukseen, kun on selvää, että veitsiä mainostavalla vanhalla miehellä ei selkeästi ole muuta kokemusta ruuasta kuin dyykkaminen. Mistä ne oikein löytää noita ihmisiä? Laitan television kiinni, mikä aiheuttaa sen että joudun katsomaan ympärilleni. Huone näyttää joltain barbaarisen vessan ja Hiroshiman kaupungin sekoitukselta. Pitäisi varmaan siivota. Ehkä riittää että vien likaiset vaatteet pesukoneeseen. Siivoan sitten huomenna. Ihan varmasti. Vaatteiden seasta löytyy mm. Exän joku paita, (Se taisi viimeksi käydä meillä pari vuotta sitten.) ja wtf-tunteen aiheuttavia vaatteita. "Olikos minulla tälläisiäkin." Loppuaamun sovittelin sitten kaapin pohjalta löytyneitä vaatteita. Yay! Teinityttö ilmottautuu.

Nyt vasta tätä kirjoittaessani tajuan miten idyllinen koko aamu on oikeastaan ollut. Hämärä valo on siivilöitynyt koko aamun puiden lehtien ruskan läpi, ja koko talo on tuntunut olevan kuin punertavassa unessa. Pienessä sumussa joka hidastaa liikkeitä ja sumentaa ajattelun. Riisipiirakat paistuvat uunissa ja niiden kypsyvä tuoksu tunkeutuu talon joka nurkkaan. Tästä on vissiin tulossa hyvä päivä.



Ei musiikkia - Hiljaisuus