23.49 Aika väsynyt olo. Pumpulinen.

Hankala tilanne. Tekisi mieli kirjoittaa, mutta jotenkin niin väsy ettei irtoa mitään lukukelpoista tekstiä. Nörtteily vienyt kaikki voimat. No yritetään... Olin Finnconissa töissä. Joo, se olin minä jonka Jonathan Clements nöyrästi veti mukaan esitykseensä, vaikka minun piti vain pyörittää videoita. Kivaahan se tosin oli, ja sain aivan uskomattoman katu-uskottavan Finncon-staffpaidan joita ei monella ole. Puhumattakaan että samassa yhteydessä järjestetty Animecon veti puoleensa ihan söpöjä nekomimi- ja lolitacosplayereitä. Kauniita naisia nyt vaan katselee aivan mielellään. (Taisin olla vielä yksi komeinpia miespuolisia conissa, köh köh.) Ei nyt kyllä suuri kehu, kun nuo miesnörtit tuppaa yleensä olemaan juuri niitä kynäniskatikkuranteita, jotka vastaavat sosiaalisilta kyvyiltäänkin yleensä stereotypioitaan. Tosin propsit parille miespuoliselle cosplayerille jotka osoittivat, että kyllä sitä voi olla "cool" vaikka onkin animehenkilö (a.k.a otaku) ja pukeutuu fiktiivisen sarjan hahmoksi. Naisnörtit osaavat onneksi jo nykyään olla myös tyylikkäitä ja osaavat vähän huolehtiakin itsestään. Uuh. Naisnörtit. Lolitahameissaan. *drools*

Jos vielä kuvittelee että peli ei ole menetetty. Että vaikka käynkin jossain scifi/fantasia coneissa, niin ehkä minusta on vielä toivoa tulla normaali isona. Ja paskat. Lauantaina piti ehdottomasti nimittäin syöksyä aamuyöllä kirjakaupan eteen jonottamaan uusinta Potteria. Deathly Hallows. Parhautta. Hieman olin epätoivoinen miten tuo Halfblood Princestä tuttu angstaaminen jatkuisi viimeisimmässä osassa, mutta olin onneksi väärässä. No ok, kyllähän se Harry angstasi tuossakin, mutta pysyttiin vielä helposti hyvän maun rajan paremmalla puolella. Rowling kehittynyt kirjoittajana jokaisen kirjan myötä. Lukekaa Deathly Hallows ihmiset, se on parhautta. Ei hitto vie uskaltanut käyttää nettiä ollenkaan vähään aikaan ennen kirjan julkaisua, ettei vaan mene spoilaantumaan juonesta. Kaiken näköistä paskaspämmiä siitä olikin liikkeellä. Ei ymmärrä oikeasti miksi joku niin tekee. Onko oma elämä niin merkityksetöntä ja tylsää, että pitää pilata jännitys ja odotus muidenkin elämästä? Ärsyttää tuollaiset. En tule varmaan koskaan ymmärtämäänkään tuollaista. Sääliksi vain käy.

Hmmh, conissa tapasin kivan tytön mutta onnistuin luultavimmin kusemaan koko jutun. Huoh. Söpö (mitä luultavimmin nörtti) typsy jonka kanssa hoidin muutaman salivuoron. Työtovereina siinä tutustuttiin, juteltiin vähän mitä ehdittiin, mutta myöhemmin en vain saanut häntä enää pois mielestäni. Typerää, eikö? En oikeasti tunne häntä yhtään. En oikeastaan osaa sanoa lämpenikö hän yhtään minulle. Emme vaihtaneet edes kuin ne muutamat lauseet keskenämme, mutta silti jotenkin ihastuin ensisilmäyksellä. Typerää todellakin... Ella. Mikähän oli edes sukunimi. Taisi alkaa A-kirjaimella. En tainnut sitä koskaan kunnolla kuulla. Jotenkin niinä päivinä en vain saanut aikaiseksi/uskaltanut/ehtinyt/pystynyt kysymään vaikka puhelinnumeroa, ja nyt jälkeenpäin harmittaa. Vaikka hitto vie minulla oli niin hyvä tilannekin. Olin juuri lähdössä viemään autoa pois, niin hän tulee portaissa vastaan. Menossa kuulemma vielä tekemään viimeisen salivuoron. Kysyy tulenko hänen mukaansa saliin. En pystynyt, piti palauttaa auto. Kumpikaan ei hetkeen sanonut mitään, tuijotimme vain toisiamme silmiin. Ja sitten vain häivyin paikalta.... Siis ei mitä vittua! Pelimies on aina pelimies. Olisihan se varmaan ollut melko röyhkeää kysyä puhelinnumeroa, mutta eipä kauheasti ole ennenkään haitannut ja mitä menetettävää asiassa olisi. Niin miksi! Hitto miksi en kysynyt. Jäädyin. Panikoin. Jotain sellaista... Harmi. Vieläkin näen sen suloisen hymyn mielessäni kun suljen silmäni.


Tori Amos - A Sorta Fairytale