17.13 Haluttu. Nostaa kivasti itsetuntoa.



Huh, oli sitten broidin häät. Onnea vaan paljon. Mahtavat pippalot oli kyllä. Iiih, ja pikkuhumalassa ihastuin morsiamen kavereihin. Tanssittiin paljon ja juotiin kohtuullisesti. Valitettavasti suurin osa naisista oli vain varattuja. Oli kyllä silti mahtavaa vetää hyvin rauhallista ja hyvin kaunista häävalssia hyvin kaunis nainen sylissä kuiskuttelemassa korvaan. Vaikka kuinka typerältä pornokliseeltä kuulostaakin, niin uih kuinka pehmeältä tuntuikaan nainen sylissä. Katsoa häntä silmiin ja hyräillä "...they're really saying I love you...". Naisen kädet olkapäitteni yli, omat hänen lanteillaan. Hyvin hitaita askeleita, hyvin lähellä toisiaan. Unohtui muuten todella nopeasti että vastapuoli onkin oikeasti varattu nainen. Taisi unohtua naiselta itseltäänkin. Todellisuus palasi mieleen kyllä nopeasti kun musiikki loppui ja piti katsella taas ympärille... Ohhoh. Taisin olla eniten tanssiin haettu sinkkumies (taisin viedä suurimman osan varatuistakin miehistä tilastoissa) niissä pileissä. Nousipas taas itserakkaus yli sallitun rajan. Huoh, miksi he kaikki olivat varattuja.

No eipä muuten ollut eka kerta. Viikolla oli AMK:n jonkinlaiset aloituspileet. Meidän luokan osallistumisprosentti oli suhteellisen heikko, mutta ne muutamat onnekkaat juhlijat eivät siitä välittäneet. Jätesäkit päällä tsuumailtiin ympäriinsä tekemässä kaikenlaisia rasteja. Lopulta taisi viina viedä meidän tiimiä, sillä taisimme osallistua peräti kolmelle kymmenestä rastista. Suhteellisen randomilla valittuun tiimiimme kuului jotain liiketaloutta opiskelivia naisia, joista muutamat tuntuivat ensin valittavan kaikesta ja lopulta sitten hävisivätkin kesken kierroksen jonnekin. No meidän luokan tiimi ja muutama valittu liiketaloudenopiskelija jatkoi sitten pileitä jonkun kämpillä. Älkää kysykö en edes tiedä kenen kämppä se oli. Tässä vaiheessa olikin uponnut jo se 0.5 koskenkorva johon mauksi oli sekoitettu muutama pussillinen Fishermans Friendejä. Eli oli hauskaa ja pidettiin tyttöjä kädestä ja flirttailtiin kun molemmat ovat kännissä kuin käet. Mutta häh, tiimissä mukana ollut luokan tyttömme jostain syystä tuppasi aina väliin. "Älä pidä sitä kädestä." Tai hönki väliimme puhumaan, jos me hieman höpöttelimme jotain pikkutuhmia hihityksiä.

Ok, no ensin ajattelin että me nyt olemme aina vähän kiusanneet toisiamme. Piikitelleet leikkisästi. Mutta menee tämä nyt jo kyllä vähän liian pitkälle, jos hän aikoo turmella minun mahdollisuudet naiseen ihan vain vitsinä. No mutta sekin sitten unohtui kun ilta eteni ja nautimme muutamat oluet lisää. Päädyttiin baariin, ja siinä juuri baarin ovella mukaan liittyneen luokkakaverin kanssa tarkastettiin tilannetta. Hola, tänään näköjään liikenteessä kauniita naisia. Ja ammuttiin samantien tanssilattialle. Hänellä oli oma emäntä eksynyt samaan baariin, niin minulle siis aukeni kaksi kertaa paremmat mahkut onnistua. Mutta kukas se sieltä. Sama luokan tyttö aiemmalta illasta. Ensin katsoin pahalla, mutta täytyy tunnustaa että oli hänellä liikkeet hallussa, ja niin päädyttiin sitten tanssimaan yhdessä. Jotain never-heard-diskohittejä ja muutama hyväkin dancekipale ja alkoi jo tulla hiki. Sekä tanssimisesta että siitä kun kyseinen nainen kiehnää suht läheisesti edessäni. Musiikki vei mukanaan ja tanssittiin lisää. Laskemattomien kappaleiden jälkeen mamma nappaa kädestä kiinni ja vetää mukanaan istumaan. Pakko levätä hetki. Sitten se iskee. Mitäs helvettiä? Tämäkin nainenhan on varattu ja kiltisi suhteessa toisen miehen kanssa. Äskeinen tanssi ei todellakaan kuulunut sallittuun luokkaan varatulta naiselta. No ok, ei se ehkä ihan pahinta mahdollista ollut, mutta melko ehdottelevaa sorttia kuitenkin. Ihan kiva tyttö mutta ei ehkä sytytä ihan niin sellaisella tasolla. Joutuu vissiin kuittaamaan koko tapahtuman vitsiksi. Melko varmasti ei kyseisellä typsyllä ollut edes tarkoitus mennä ihan niin pitkälle mutta kuten sanottua; musiikki vei mukanaan. Kivaa oli kyllä. Kivaa olla haluttu... Tai no ainakin luulla olevansa haluttu.

Ohhoh, mitähän muuta. Kämppä on loistava ja läppäri on ihana. Jep, vielä puuttuu nainen. Hitto kun kaikki kohdalle sattuneet ovat varattuja. Mutta no, vanhemmat painuivat viikoksi Kreikkaan, (kyllä, taas) ja olen talonvahtina. Voisi ostaa kauhea kasan alkoholia ja pitää pippalot. Tai ehkä kysellä jotain emäntiä käymään. Jos vaikka joku ei olisi varattu. Joo olen vieläkin katkera. Se häävalssin emäntä oli niin mahtava. Huoh.



Poets of the Fall - Sleep