01.30 Toivottavasti ainakin. Sellaista se miehen elämä on. Jatkuvassa pelossa.

 

Istun nojatuolissa ja lepuutan jalkoja sängyn kulmalla. Läppäri lyömäetäisyydellä; kuten aina. Sormi hivelee hiiren korvaa laiskasti. Sarjakuvan sivu vaihtuu toiseen tuliketun usealla tabi-hännällä. Pornoa, pornoa, väkivaltaa, gorea, kauhua, ihmissuhteita ja pala elämää. Uh, ei jaksa kiinnostaa taas tänään mikään. Kämpillä on yksinäistä istua yksin. Melkein jopa onnistun huvittamaan itseänikin itsestäänselvyydellä. Tavottelen jo puhelinta ajatuksissa kysyä mitä ruokaa äiti meinaa tänään kokata. Voisi mennä loppuviikoksi äidin hellään huomaan. Painan rastia mutten osu, kettu hyppää alapalkkiin ja päälimmäiseksi ponnistaa IRC. Kukaan ei ole puhunut mitään. Violetti teksti hyppää juuri samalla hetkellä askeleen ylöspäin. "kikkeli".

 

Tänään näköjään taas järkevää keskustelua. Painan alaviivaa mutta jälleen ohi. Vielä uudestaan ja edelleen ohi. Hiiren elektroninen silmä heittää häränpyllyä nojatuolin seepraraitaisella käsinojalla. "Vittu nyt oikeasti." Viimein kohdallaan, hiiri päästää jo melkein naksahduksensa kun violetti purskahdus räjähtää jälleen kukkaan ruudun alalaidassa. "Guitar Hero World Tour olisi 169 Anttilassa :D". Hieraisen silmiäni, tuhat Pasila-quotea puskee päähäni. "JUMALAUTA! Mikset ole vielä ostanut." Sormet laulavat hoosiannaa näppäimistöllä. Se hetki mikä pienillä miehenaivoillani menee tajuta mitä oikeastaan tapahtuu, on jo kulunut kun ojennan Plussakorttia suloiselle myyjätytölle. Bussipysäkillä odotellessa ihmiset tuijottavat. Laatikko on kieltämättä kunnioitusta herättävä. Pari isoa rumaa iloista jätkää nauramassa kovaan ääneen ympärillä vähän lisää efektiä. Millä me saadaan tämä edes bussiin?

 

Tästä on siis kolme päivää. Tai luulen että siitä on kolme päivää. Ajantaju on hieman hämärtynyt. Käsien ja jalkojen kolotuksesta päätellen siitä on useampi päivä. Hyvästi vanha tylsä minä, tervetuloa suuri rockstara. Ainakin siitä päätellen mitä tahtia rumpuja on tullut hakattua, minun pitäisi olla jo vähintään Lars Ulrichin tai Neil Peartin tasoinen. Veikkaisin että kaverin naapurit ovat myös samaa mieltä. Odotan hetkeä jolloin he liittyvät meidän tähteyteemme soittamalla tuttua "kenkää patteriin keskiyöllä" -sooloa. Vaikka kyseiset soittimet ovatkin melko säälittävän muovisia, tarpeeksi kovaa lyödessä kyllä niistäkin ääni saadaan. Ja voi herran jumala että sitä pitääkin lyödä kovaa. Eihän se ole rocktähti eikä mikään muuten. Huomenna lisää.

 

Voin kuvitella sitä avautumisen määrää perheeltä/mammalta/keneltä tutulta tahansa kun lopetan viimein heidän laiminlyöntinsä ja epämörköönnyn kaverin luota pitämään taas yhteyksiä ihmisiin. "Se on voi voi beibi, moottoritie on kuuma ja mun pitää päästä Rebel Yell vielä paremmilla pisteillä läpi."

 

Ensi kuussa sitten... Tosin silloin olisi rahaa Rock Band 2 -lättyyn, nyt kun kalleimmat eli soittimet on jo saatu hankittua...

 

-

 

Tulipas mielenkiintoista tekstiä. Melkein voisi sanoa tekotaiteelliseksi paskaksi. Pitää purkaa kaikki ulos että voi taas huomenna/tänään soittaa mieli puhtaana kaikesta kuonasta. Iiih, rummut. Aina ollut fetishi kaikkea kohtaan mitä lyödään kovaa ja mistä lähtee kova ääni. Toinen on vanhat rauniot, mielellään traagisen ja verisen historian jälkeensä jättäneet, mutta ne onkin jo toinen juttu.

 

 

 

Spiritual Front - Bastard Angel

 

-