Valetta. Kaikki oli sitä.

Luulinpa olevani todella fiksu. Pohtivani syvällisiä. Syitä miksi näin kävi. Pakkohan siinä oli olla jotain isompaa taustalla. Pakko. Miten muuten näin mahtava suhde voisi kariutua täysin. Pakko olla jotain. Ja olihan sitä. Toinen mies. Ei se mikään ihastus ollut. Yhä edelleen he ovat yhteyksissä toisiinsa. Myönnän, tein vittumaisesti ja selasin hänen puhelimensa läpi. Ei minulla ollut oikeutta. Paskamaisesti tehty, mutta olen onnellinen että tein sen. Uteliaisuus vain vei voiton ja nyt tiedän. Toisaalta tietysti harmi että nyt näistä muutamista viikoista mitä joudutaan vielä asumaan yhdessä tulee harvinaiset vittumaiset ja vaikeat, mutta ehkä silti parempi näin. Ei enää sureta tai itketä. Syvä ja julma viha syö kaikki muut tunteet. Hiljalleen kuristaa sisältä pienenä möykkynä kaiken muun ylitse. Joku nukkuu tästä lähtien sohvalla.

Pettynyt. Petetty. Vihainen. Kostonhimoinen. Julma. Siinä ehkä tunteita ja tunnetiloja mitä itse tällä hetkellä tunnen. Mutta toisaalta myös voimakas, itsenäinen, päättäväinen, eteenpäin suuntautunut. En ole pitkään aikaa ollut näin varma mistään asiasta. Voisin juosta maratonin tai kiivetä vuorelle.

Vitun huora. Et ansainnut näin hyvää miestä. Lutka.