http://www.smh.com.au/opinion/society-and-culture/why-women-lose-the-dating-game-20120421-1xdn0.html

 

Mielenkiintoinen artikkeli kyllä. On tullut nyt eron jälkeen monesti ja pitkään keskusteltua enimmäkseen netissä siitä miten ero vaikuttaa ihmiseen ja kaikista siitä lähtevistä perhosvaikutuksista elämässä. Alkuun se oli vain sellaista tukiverkon hakemista ja tunteiden purkamista muiden kanssa joilla oli samanlaista historiaa ja kokemuksia, mutta pikkuhiljaa kun etäisyys tilanteeseen kasvaa ja pystyy katsomaan asiaa objektiivisesti niin alkaa näkemään muitakin asioita.

 

Voin itse nimellisesti liittyä tuohon miesten kasvavaan joukkoon. Ihan noihin ikälukemiin en ole vielä päässyt, mutta sanotaan etten ihan mikään teinikään ole enää ja jo nyt alkaa huomaamaan eron. Ennen sai tehdä todella paljon töitä siihen että huomataan ja että sai edes jotain juttua aikaan, mutta nyt sitä tuntuu tipahtelevan lautaselle kuin itsestään. En vielä ihan markkinaskaalan yläpäässä taida olla, mutta kasvua on selvästi havaittavissa. Mikä sitten hivelee puolestaan hylätyn miehen egoa aika kivasti. Nyt täytyy varoa ettei aivan kusi kihahda hattuun, sillä olen nähnyt sen tapahtuvan niin monelle. Kun yhtäkkiä vähän vähemmällä huomiolla ollut mies alkaakin olemaan haluttua tavaraa, kuvaan voi astua mm. katkeruutta, kostoa, inhoa, narsismia ja sen sellaisia mukavia pikkujuttuja. Kuten artikkelissa sanottiin niin "manspheressä" jutut on todella karua luettavaa välillä. Niin sanottu "Laasaslaisuus" nostaa päätään. Jos joku ei tunne Henry Laasasta niin... no suosittelen ettet koskaan tutustukaan, mutta varmaan google kertoo enemmän herran jatkuvasti ilmoille tuotetuista aivopieruista jos kiinnostaa.

 

"Talking to many women like her, it's intriguing how many look back on past relationships where they let good men get away because they weren't ready. American journalist Kate Bolick wrote recently in The Atlantic about breaking off her three-year relationship with a man she described as ''intelligent, good-looking, loyal and kind''. She acknowledged ''there was no good reason to end things'', yet, at the time, she was convinced something was missing in the relationship. That was 11 years ago. She's is now 39 and facing grim choices."

 

Jostain syystä myös tuo aiheutti pienen hymähdyksen. Ehkä olen vielä hieman katkera, mutta en vain voi olla tuntematta pientä voitonriemuista sykettä sisälläni tuota lukiessani.

 

"Intelligent, good-looking, loyal and kind."

 

"There was no good reason to end things"

 

"She is now facing grim choices."

 

Aiiiiiivittu mä oon kyllä kauhea sika.