Olen tässä viimeisen kuukauden aikana värissyt vähän joka suuntaan. Sekä hyvässä että pahassa. Välillä olen värissyt ihan mitättömistä suosionosoituksista naisilta. Siis todella mitättömistä ja olen ampaissut siitä aivan suoraan skaalan yläpäähän. "JESH! Naisia, tuntuu niin hyvältä!" Mutta korkealta pudotus on ollut kova. Nettideittiyritykseni kaatui negatiiviseen värinään joka yllätti itsenikin. Värisin arkuudesta ja tilanteen omituisuudesta. Deitille, mitä, nytkö, häh, oikeastiko, olenko valmis, kuuluuko tän mennä näin, olenko ylitse jo edellisestä, onko laastari törkeästi tehty? Kunnes värinän tiheys aiheutti sisäisen imploosion ja retkahdin emotionaalisesti taas ex-Pisimpäni suuntaan niin hyvässä kuin pahassakin. Muutaman hetken vedin henkeä ja suuntasin vappua kohti taas avoimemmin mielin. Josta tapahtui case Punatukkainen Tyttö.

Näillä ennen vappua tapahtuneilla värinöillä oli yksi yhteinen asia, voimakkuus. Värinät niin hyvässä kuin pahassakin tuntuivat järisyttävän maailmaa. Rikkovan rajoja ja nopeuksia. Korkeimmalta huipulta samana päivänä alimpiin syövereihin. Se tuntui omituiselta, sillä olen aina ollut suht tasainen henkilö. Sitä tosin ei ehkä usko tämän blogin perusteella, mutta tämä onkin kanava jonne tunkea ne rajatilojen fiiliksensä etteivät ne haittaisi normaalia kanssakäymistä. Nyt vain ne tunkivat myös normaalin elämän puolelle. Ei ollut enää blogi-Poika ja IRL-Poika vaan me olimme yhtä, yksi entiteetti. Ne värinät heijastelivat myös oikeaan elämääni. Mutta mielestäni oli hyvä että kävin ne värinät läpi. Ehkä käyn niitä vieläkin, kuka tietää, mutta ne ovat tarpeellisia. Piti nähdä miten olin haluttu ja vihattu. Piti tuntea onni ja epätoivo. Piti olla jotain joka potki minut käymään niitä pienenpiäkin asioita läpi. Piti oppia taas tuntemaan itsensä.

Miten sitten case Punatukkainen Tyttö liittyy tähän? Kommentointi edellisessä postauksessani sai minut ymmärtämään mitä eteenpäin liikkuminen oikeasti tarkoittaa. Tästä rohkaistuneena kävin sitten pudottamassa viestiä Punatukkaiselle Tytölle facebookissa. Hän vastasi ja tunsin väristyksen. Ei epätoivoisen korkea, ei masentavan matala. Odottava, innostunut, lupaava. Tuleeko siitä sitten mitään? Luoja tietää. Totta puhuen en tiedä yhtään millainen nainen Punatukkainen Tyttö on, raapaisin vain hieman pintaa vappuna. Ehkä elämäni rakkaus, ehkä emme pääse edes ensimmäisille kunnon deiteille. Mutta minä olen sinut värinäni kanssa.

... mutta on se kyllä kuuma muija.