Voi paska. Tuossa kun iltalenkiltä palailin himaan niin oli pakko kävellä loppumatka. Viiltävää kipua kantapään ja pohkeen välissä. Tuskaisena vääntäydyin suihkuun ja suihkussa istuskellessa (kai kaikilla on muuten suihkujakkarat?) yritin hellästi taivutella ja venytellä pohjetta josko kyse olisi kramppaamisesta. Vaikka tiesin kyllä tarkkaan miltä kramppaus tuntuu ja tunne ei ollut sama. Pakko oli epätoivoisena jotain kokeilla kun pelkäsin pahinta ja halusin vitkutella sen kanssa mahdollisimman pitkään. "No jos se nyt vaan olis kramppi." No... eihän se ollut.

Koneelle suihkusta vääntäydyttyäni alkoi hurjapäinen kuuklettelu. Kädet tärräsivät kun väänsin näppäimistöltä sanat "akilleenjänne repeämä". Hetken lääkäriforumin lueskelun jälkeen totesin että minulla on ainakin haimasyöpä, kiveskiertymä ja spitaali, mutta oikein akilleenjänteen repeämään eivät oireet täsmänneet. Sain huokaista helpotuksesta. Tarkemmalla tiedustelulla diagnosoin itselleni akilleenjänteen tulehduksen alkavat merkit. Että se oli sitten siinä juoksulenkit ainakin pariksi viikoksi. Voi saatana. Ei onneksi pahinta mahdollista kohtaloa mutta kyllähän tämäkin vituttaa, kun vielä pari päivää joutuu kuumottelemaan että tulehtuuko se kunnolla ja joutuuko hakemaan reseptiä tulehduskipulääkkeisiin. Niin hyvin laihis lähtenyt käyntiin ja nyt tällainen takapakki. Helppo ja tehokas aerobinen liikunta kokonaan pois repertuaarista. Perseen perse.

Toisaalta riittää tietysti enemmän aikaa ryyppäämiseen ja huor... siis naisiin tutustumiseen. Eipä sekään nyt ole ihan putkeen mennyt kun tässä näinä tuskaisen hiostavan kuumina viime öinä olen nähnyt enimmäkseen painajaisia. Sopivasti aiheeseen liittyen ex-Pisimmästäni ja hänen Kusimulkustaan. Sellainen sopiva, "toiset panee suoraan mun selän takana"-uni ei ihan kauheasti saa syttymään mielenkiintoa lähteä kaupungille sydän hihassa tutustumaan uusiin naisiin. Paska fiilis seuraa vielä loppupäivän kun herää tunteeseen että joku kuristaa sisältäpäin.

Huoh, joskus mun on pakko kertoa sille mitä se teki mulle. En varmaan muuten pääse kunnolla koskaan eroon näistä fiiliksistä. Kun ei niistä tilittäminen minnekään muualle tunnu vievän tätä alitajuntaista giljotiinia pään sisältä pois. En tiedä sitten onko sekään nyt ihan oikea ratkaisu että sysään oman kusipäisen egoni varjolla tämän tunteen sille. Olenko sitten yhtään sen parempi ihminen jos se että toiselle tulee paska fiilis saa oman fiiliksen paranemaan. Että kosto jotenkin helpottaisi. Mutta toisaalta onko oikein että minulla on se paska fiilis siitä mitä se teki, senhän se pitäisi vastuu siitä kantaa. Ehkä se jo kantaakin, mistä minä tiedän kun en ole missään yhteydessä ollut eron jälkeen.

Voi pylly, äsken vitutti nuo jalat ja nyt sen lisäksi vituttaa vielä naisetkin. Tämähän oli oikein onnistunut blogipostaus.