Viime viikot on menneet dieetillä ja treenatessa. Vuoropäivin aerobista liikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua. Punttia ja lenkkiä maanantaista lauantaihin ja sunnuntaina lepopäivä. Paino pudonnut kilon viikossa joten voi kai sanoa olevan aika hyvässä aikataulussa. Parisuhtessa pääsi hieman maha kasvamaan, joten sinkkumarkkinoille täytyy treenata itsensä hieman parempaan kuntoon. Jos 10 kiloa saisi pudotettua pois niin olisin aika tyytyväinen, hyvältä näyttää tällä hetkellä. Kaikki sokerijuomat ja karkit pudotin ensin pois ruokavaliosta pari kuukautta sitten. Sitten aloin nostelemaan painoja pari kertaa viikossa, seuraavaksi kuvoihin tuli mukaan hiilareiden vähentäminen ja kaloreiden laskeminen, nyt sitten treeniohjelma on hiottu valmiiksi joka viikonpäivälle ja juoksulenkit on tullut mukaan. Lopulta huomaan istuvani koneella selailemassa kuntofoorumeita kuten pakkotoistoa hakemassa vinkkejä treeniä varten ja syömässä korkea proteiinista maitorahkaa, vähäkalorista mehukeittoa ja kuituja ja hitaita hiilihydraatteja sisältäviä kaurahiutaleita.

 

Hetken aikaa ihmettelin että mitäs vittua? Onko minusta tullut joku ihme terveysintoilija ja yksi sellainen hieman elitistisen ärsyttävä maailmanparantaja ituhippi. Minusta? Laiskasta ja oluesta pitävästä heavymetal miehestä? Nörtistä koneella pelailijasta ja hänestä josta paikalliset baarit puhuvat "konkurssin pelastajana"?

 

Sitten huomasin että Steamissa oli alennuksessa Alan Wake - 3 euroa ja di-ding. Tänään vois jättää treenit tekemättä. Parempi kai se 3 euroa on tuohonkin käyttää kuin karkkipussiin. Ja onhan se sentään suomalaisten tekemä peli.

 

Sitä ainakin kerron itselleni kun nörtteilen myöhään yöhön taas tänään. Huomenna sitten ne lihastreenit voi tehdä. Eihän sillä väliä milloin sen lepopäivän viikossa pitää. Eihän?