Hmm, suunniltelmat sitten varmistuivat. Syksyllä pitäisi suunnata taas uusille urille. Tuntuu hyvältä saada viimeinen varmistus asialle, vaikka oikeastaan tiesin jo että näin tulee käymään. Sen verran varma olen omasta osaamisestani ja kyvyistäni. Huh huh, pidän ehkä vielä päivän tai kaksi omaa lomaa tästä asiasta ja sitten täytyy alkaa tosissaan järjestelemään asioita. Sulattelen asiaa muutaman päivän, otan ehkä kaljan tai pari juhlistaakseni sitä ja paistattelen omassa itsevarmuudessani. Ihan kivaa että sekin on palannut taas melkein täydessä juhlakunnossaan. Itsevarmuuteni, kaipasin sua jo vähän.

Vietettiin myös viikonloppuna Tätini tasalukuvuosipäiviä. Ehkä se jotain 40 täytti, tai 30 tai ehkä 20, yhtä nuorelta se ainakin vielä näyttää. Paljon onnea. Kiva oli nähdä sukulaisiakin välillä. Faijan puolen sukua tulee harvemmin nähtyä, vaikkei mitään syytä olekaan miksei nähtäisi useammin. Ollaan kai vaan perus suomalaisia juntteja jotka tapaa kymmenen vuoden välein syntymäpäivillä ja juo pirtua. Siitä muuten puheenollen, booli oli erittäin hyvää. Huhu kertoo että jotain kotipolttoista siihen oli eksynyt, mutta mitään todisteita ei löytynyt. Muuta kuin tietysti että se löi päähän kuin rautakanki ja metrinen halko. Jos ei pontikkaa niin ainakin Tallinnan tuliaisia, ei se booli voinut olla alle 80-potkuisesta tehtyä. Sukulaistyttökin näytti kauniilta. Noin sanottuna se ehkä kuulostaa vähän kierolta, mutta serkun vaimon sisko on kai jo niin kaukaista "sukua" että uskaltaa sanoa sen näyttäneen melko kuumalta. Ainakin parin boolilasillisen jälkeen. Semmoinen kivan luonnollinen hippirokkari. Pitkässä kesähameessaan ja tuubitopissaan. Mukava oli jutella ja katsoa, mutta ei muuta. Halailin mieluummin boolimaljaa. Ja tietysti noin kymmentä eri riistaruokapataa joita oli puuhellalla kuuleman mukaan kolmisen päivää haudutettu. Metsästysjuuret näkyivät pöydän antimissa ja vaikka varmaan jokaisessa haarukallisessa ruokaa oli ainakin kilo aitoa voita, niin voi jösses että se oli hyvää. Hyvästelin dieetin suosiolla sen päivän ajaksi.

Mitähän muuta. Tästä postauksesta tulee näköjään tällainen aiheiden tilkkutäkki jossa ei ole päätä eikä häntää, mutta viimepäivinä on tuntunut tapahtuneen niin paljon. Broidien naperot olivat käymässä. Ihania lapsia, mutta varmistavat kyllä vain minun mielipidettäni ettei ole vielä lähellekkään se aika jolloin minä voisin harkita hankkivani lapsia. Se aika ja vaiva mitä niiden hoitamiseen menee. En vain kestä sitä. Olen aina ollut sen suhteen introvertti että tarvitsen sen oman ajan jolloin latautua ja rentoutua. Hiljaisuuden ja yksinäisyyden jolloin 24/7 huomiota vaativa paskavaippa ei vaan sovi minun kalenteriin. Kiva että tulevat käymään, mutta kiva kun lähtevät.

Edellämainitun boolin krapuloita kärsiessäni tuli myös ex-Pisimpäni taas mieleen. Tajusin että kaikesta huolimatta välitän siitä edelleen todella paljon. Tämä tajuaminen kuitenkin tapahtui suhteellisen draamattomasti. Enemmänkin se vain pulpahti mieleeni ja ymmärsin sen että "no, niinhän minä välitänkin". Kuten kaikista eksistäni. Kai vain olen sellainen ihminen joka kun alkaa tykkäämään jostain ihmisestä, niin siitä sitten tykätää koska se on sen ansainnut. Jotain saattaa tapahtua ja välit saattaa kylmetä, mutta koska mun tykkääminen on jo ansaittu, niin se pysyy. Kai sillä tavoin omat vanhat kaveritkin on pysyneet niin tiiviisti ympärillä. Olen ystävällinen ja mukava kaikille ihmisille jotka osaavat käyttäytyä, mutta ne tosikaverit jotka on tulessa ja tuiskeessa karkaistu on ansainneet minun välittämisen ja sen ne tulevat aina saamaan. Sama kai ex-naisissa. Tuttuja voi olla paljon ja onkin, mutta läheiseksi minun kanssa on itseasiassa varmaan aika vaikea päästä.

Mutta ihan kiva tajuta etten oikeasti ole katkeroitunut tai muuttunut julmaksi tai pahaksi vaikka vähän paskaa otankin välillä niskaan. Silti tykkään ihmisistä ja luotan niihin. Koen aika suurta ylpeyttä siitä. Omasta naiiviudestani.