Vasikka puski aamulla kuonoaan sängyntolppaa vasten ja ynisi säälittävästi. Se on tottunut heräämään broidini kanssa samoihin aikoihin eli joskus aamu neljältä tai toiselta nimeltään epäihmimilliseenkidutusaikaan. Silmät punaisena ja mustina loistaen nostin päätäni hieman tyynystä ja katsoin kuolan valumista lakanalle. "Et oo vittu tosissas."

 

Iloisesti hypähdelleen ja haukahdellen se kävi takaovelta noin kolmen sekunnin ajan pihalla tuijottamassa kukkapuskaa ja tuli salamana sisälle kadoten jonnekin ulko-ovelta näkymättömiin. Löysät shortsit päällä laahustin takaisin sisälle ja Vasikka makoili pöydän alla täydessä REM tilassa, jalat heiluen jonkun jahtausunen tahdissa. Herätitkö minut oikeasti auringon nousun aikaan vain käydäksesi haistelemassa kukkia ja sitten tulit takaisin sisälle ja nukahdit samantien. Vastaukseksi Vasikka ynähteli unessaan ja kääntyi selälleen jalat yhä sätkien unijuoksuaan kohti taivasta. "Et oo vittu tosissas."

 

Tuskaisesti revin jalkojani eteenpäin kohti tietokonetta, unta en luultavasti saisi enää kuitenkaan. Lasi appelsiinimehua kädessä avasin kaihtimia ja aurinko alkoi juuri pilkottaa pilven takaa. Taivaan ainokaisen pilven. Hetken mietin aamulenkkiä, josko minusta tulisi joskus aamuihminen. Olisi hyvä ilmakin ja saisinpa juoksuttaa koiraa; perkele et kyllä saa nukkua jos en minäkään saa. Kuin ajatuksia lukien Vasikka hörähtää ja lurpauttaa korviaan minua kohti. "Lähdetäänkö lenkille?" Se feikkaa hetken ettei se olisi kuullut, mutta näin että sillä oli silmät auki. Hitaasti se hivuttaa päätään minua kohti varoen kokoajan nostamasta päätään lattiasta, kuvittelee varmaan etten tajua sen olevan hereillä. Katsekontaktin tapahtuessa se alistuu ja tajuaa että tiedän sen olevan hereillä. "Lenkille?" toistan ja koira katsoo minua alta kulmiensa sanoen minulle äänettömästi jokaisella solullaan "Et oo vittu tosissas."

 

Napsautan vielä ampparit ja sähköpostin auki hörppiessäni mehua samoin brändätystä juomalasistani. "MISSILLÄ TISSIT : KATSO KUVAT", suomalainen journalismi taas panee parastaan. Scrollaan ohi noin tuhat eri uutista Ruotsin uudesta prinssivauvasta kunnes luovutan, kuninkaallisten palvonta ei ole koskaan ollut minun juttuni. Selailin otsikot läpi jotta pystyn smalltalkkailemaan jos tarve vaatii, mutta siihen vedän rajan. Ihmisiähän nekin vain on ja samaa paskaa me kaikki väännetään vessassa. Sähköpostissa Youtube ilmoittaa uusimmista tilauksistani ja joku toinen viesti. Pyyhin unihiekat pois silmistä ja katson uudelleen. Sitten heitän kädet ilmaan ja huudan. Viimeisetkin epäselvät asiat ovat varmistuneet. Meikä lähtee kuukauden päästä liikkeelle ja sitä ei estä enää mikään. Kaikki uni on kadonnut lihaksistani, vetäisin t-paidan päälleni ja lenkkarit jalkaan. Koiralle panta kaulaan ja ovesta pihalle. Nauran koko matkan lenkkipolulle. "Et oo vittu tosissas."

 

ps. Ei minusta muuten tule aamuihmistä, ei mitenkään. Nyt pari tuntia myöhemmin tuntuu kuin voisin kuolla ja käpertyä vain tuohon sohvalle nukkumaan ikuisesti.