No ei kai tässä. Yliopistonainen oli sitten viikonlopun laivalla ja tänään sain puhelimeeni viestejä missä pahoittelee että oli suudellut jotain miestä... Kai se sitten oli ihan hyvä juttu etten ollut vielä täysin emotionaalisesti sitoutunut häneen.

 

Ei kai se pussailu nyt maailmaa kaatavaa ole, mutta aikaisempien elämän kokemusteni perusteella voisin sanoa että olen kasvanut hieman herkäksi tällaisille asioille. En minäkään mikään eettisen hyvyyden pylväs asiassa ole, joten kai tämä on vain perhosvaikutusta kaikista muista tämän suhteen alun epävarmuuksista. En minä häntä tästä syytä, mutta kyllähän se totta kai harmittaa. Älykäs ja sivistynyt nainen joka oli muuten hyvää parisuhdemateriaalia, mutta ei vaan osattu olla yhdessä keskenämme. Parempi varmaan näin.

 

Edessä olisi varmaan vielä se vähän ikävämpi vaihe. Kertoa hänelle ettei tästä nyt oikeasti tule mitään. Vaikka kyllähän hän sen jo älykkäänä naisena tietää, mutta pitää se silti sanoa ääneen. Tehdä todeksi. Plussana tässä asiassa pitää sanoa että Eifeltornin kokoinen kyrpä otsassa ei kiinnosta yhtään tutustua naisiin. Ei vaan kiinnosta. Voin pyhittää aikaani jollekin muulle. Aloittaisi jonkun harrastuksen. Onko ehdotuksia?

 

Minun pitäisi olla varmaan jotenkin vihainen tai pettynyt tai surullinen tai edes jotain, mutta enimmäkseen tunnen vain kyllästymistä. Tätäkö se nyt taas on. Kyllä uskon että taas joskus tulee joku joka todella vie jalat alta, mutta ei voi olla tuntematta pessimismin pientä pistoa rinnassa ajatellessaan taas koko tätä sirkusta.

 

Ei vaan vittu jaksa kiinnostaa. Kyllästyttää.

 

Enkä varmaan saa liitulakujanikaan jotka pyysin laivalta tuliaisiksi. Perkele.