00.35, taas istutaan koneella. Alkaa olemaan aika vakiopaikka jo minulle... Tai siis Pojalle. Tai no ihan mille vain. Ei nyt jaksa. En minä nimeä kuitenkaan mainitse niin olkoot. Juuri tulin elokuvista. Maailmojen Sota. No olihan sekin aikamoinen, jos haluaa katsoa, kun ihmiskunta ottaa pari tuntia selkäänsä, niin ihan kiva oli. Hurahtipa siinäkin taas aikaa ilman, että ajattelin mitään. Jaa niin että mitä ajattelen muuten...öhm, Neitiä vähemmän yllättävästi. Ja tuo oli muuten ironiaa. Se on yllätys että päivällä ajattelen Neitiä, (ajattelenhan minä, mutta sellaisin ajatuksin joita saankin ajatella), näin iltaisin tulee aina se heikko hetki, milloin mietin, mitä meillekin oikeasti tulee käymään. Minä jään tänne, Neiti muuttaa joko Tampereelle tai Helsinkiin opiskelemaan. Luultavammin kaukosuhde ei toimi, tuntuu ainakin, että Neiti on näin päättänyt. Vai olenko minä sen päättänyt? Rakkaus on toisillemme tunnustettu hiljaa keskellä yötä, teatterin parkkipaikalla, auton takakontissa...onkohan se sitten rakkautta, kun parisataa kilometriä voi sen katkaista? Voiko se katkaista? Eihän voi... Eihän?

Tai no enhän minä ole mistään varma, luultavasti se rakastaa minua kovasti, ja ei vain yksinkertaisesti jaksa töiltään soitella minulle, tai edes kirjoittaa tekstiviestiä. Minä menen pilaamaan kaiken jollain tälläisen illan heikkona hetkenä. Puuh... Tai vaikka se olisikin jo ajautunut karille, meidän suhde siis, niin kun se loppuu, minä syytän siitä itseäni. Tiedän sen jo nyt. Niin kävi edellisenkin naisen kanssa, jonka yllätin imemästä toisen miehen sisuskaluja ulos suun kautta. Minä siitä kärsin sen puolivuotta. Paska omatunto, kärsin liiallisen suuresta omatunnosta. "Sekin voi siis olla huono asia." Voi kuulkaa, että voi edes tietää... Saa nyt nähdä, laitoin viestin jotain 15 minuttia sitten, joka ei toivottavasti aiheuta mitään fataalia. Paskat, kyllähän sen tietää. Ei vielä vastausta. Eniten tässä harmittaa se, että Neiti on kuitenkin täydellinen. Harmittaa jos se minut dumppaa sen takia, että "Kaukosuhde on tuomittu epäonnistumaan." No oikeastihan Neiti ei ole koskaan noin sanonut, mutta ei se estä pelkäämästä, että hän niin sanoo. Puuh... No sitten angstataan taas puolivuotta, ja etsitään uusi nainen. Tosin en usko, että tulen koskaan löytämään toista yhtä täydellistä ja minulle sopivaa... Minähän puhun, kuin olisin jo menettänyt Neidin. Helvetti. Täytyy ryhdistäytyä ja vetää kunnialla loppuun asti, mikä se loppu sitten onkaan. Ehkä se on kuolema 40 vuotisen avioliiton jälkeen. Ehkä se on muutto kuukauden kuluttua. Pidän hauskaa loppuun asti. Kuten exäni minulle sanoi, kun hänet viimeisen kerran näin. "Tulen aina ja ikuisesti sua rakastamaan, en vain ikinä enää halua nähdä sinua." Ehkä kuitenkin jätän pois Neidiltä tuon loppuosan, epäilen ettei hän tule koskaan minua pettämään. Neiti, joskus ehkä annan sinulle tämän blogin osoitteen, kaikki mitä en ole osannut sinulle sanoa, tai ei ole ollut tilaisuutta, tässä se on : "Minä tulen aina ja ikuisesti rakastamaan sinua. Jokainen hymysi on minulle kuin henkäisy ilmaa tukehtumisen partaalla. Toivon ettemme koskaan eroa, että voisin aina silittää hiuksiasi, ja kuunnella hengitystäsi kun nukut. Jo pelkkä ajatus, että en enää saisi rakastaa sinua, saa kyyneleet silmiini. Joku toinen sinut tulee omistamaan mutta silti... Rakastan, ja tulen aina rakastamaan."

Vitonen sille kuka tietää mistä tämä pätkä on, (Neiti tietäisi) :

"In the last dance of chances
I shall partner you no more
I shall watch another turn you
As you move across the floor

In that last dance of chances
When i bid your life goodbye
I will hope he treats you kindly
I will hope you learn to fly

In that last dance of chances
When i know you´ll not be mine
I will let you go with longing
And hope that you´ll be fine

In that last dance of chances
We shall know each other´s mind
We shall part with our regrets
When the tie no longer binds."

np. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Lintu