00.35, taas istutaan koneella. Alkaa olemaan aika vakiopaikka jo
minulle... Tai siis Pojalle. Tai no ihan mille vain. Ei nyt jaksa. En
minä nimeä kuitenkaan mainitse niin olkoot. Juuri tulin
elokuvista. Maailmojen Sota. No olihan sekin aikamoinen, jos haluaa
katsoa, kun ihmiskunta ottaa pari tuntia selkäänsä, niin ihan kiva oli.
Hurahtipa siinäkin taas aikaa ilman, että ajattelin mitään. Jaa niin
että mitä ajattelen muuten...öhm, Neitiä vähemmän yllättävästi. Ja tuo
oli muuten ironiaa. Se on yllätys että päivällä ajattelen Neitiä,
(ajattelenhan minä, mutta sellaisin ajatuksin joita saankin ajatella),
näin iltaisin tulee aina se heikko hetki, milloin mietin, mitä
meillekin oikeasti tulee käymään. Minä jään tänne, Neiti muuttaa joko
Tampereelle tai Helsinkiin opiskelemaan. Luultavammin kaukosuhde ei
toimi, tuntuu ainakin, että Neiti on näin päättänyt. Vai olenko minä
sen päättänyt? Rakkaus on toisillemme tunnustettu hiljaa keskellä yötä,
teatterin parkkipaikalla, auton takakontissa...onkohan se sitten
rakkautta, kun parisataa kilometriä voi sen katkaista? Voiko se
katkaista? Eihän voi... Eihän?
Tai no enhän minä ole mistään varma, luultavasti se rakastaa minua
kovasti, ja ei vain yksinkertaisesti jaksa töiltään soitella minulle,
tai edes kirjoittaa tekstiviestiä. Minä menen pilaamaan kaiken jollain
tälläisen illan heikkona hetkenä. Puuh... Tai vaikka se olisikin jo
ajautunut karille, meidän suhde siis, niin kun se loppuu, minä syytän
siitä itseäni. Tiedän sen jo nyt. Niin kävi edellisenkin naisen kanssa,
jonka yllätin imemästä toisen miehen sisuskaluja ulos suun kautta. Minä
siitä kärsin sen puolivuotta. Paska omatunto, kärsin liiallisen
suuresta omatunnosta. "Sekin voi siis olla huono asia."
Voi kuulkaa, että voi edes tietää... Saa nyt nähdä, laitoin viestin
jotain 15 minuttia sitten, joka ei toivottavasti aiheuta mitään
fataalia. Paskat, kyllähän sen tietää. Ei vielä vastausta. Eniten tässä
harmittaa se, että Neiti on kuitenkin täydellinen. Harmittaa jos se
minut dumppaa sen takia, että "Kaukosuhde on tuomittu epäonnistumaan."
No oikeastihan Neiti ei ole koskaan noin sanonut, mutta ei se estä
pelkäämästä, että hän niin sanoo. Puuh... No sitten angstataan taas
puolivuotta, ja etsitään uusi nainen. Tosin en usko, että tulen koskaan
löytämään toista yhtä täydellistä ja minulle sopivaa... Minähän puhun,
kuin olisin jo menettänyt Neidin. Helvetti. Täytyy ryhdistäytyä ja
vetää kunnialla loppuun asti, mikä se loppu sitten onkaan. Ehkä se on
kuolema 40 vuotisen avioliiton jälkeen. Ehkä se on muutto kuukauden
kuluttua. Pidän hauskaa loppuun asti. Kuten exäni minulle sanoi, kun
hänet viimeisen kerran näin. "Tulen aina ja ikuisesti sua rakastamaan, en vain ikinä enää halua nähdä sinua."
Ehkä kuitenkin jätän pois Neidiltä tuon loppuosan, epäilen ettei hän
tule koskaan minua pettämään. Neiti, joskus ehkä annan sinulle tämän
blogin osoitteen, kaikki mitä en ole osannut sinulle sanoa, tai ei ole
ollut tilaisuutta, tässä se on : "Minä
tulen aina ja ikuisesti rakastamaan sinua. Jokainen hymysi on minulle
kuin henkäisy ilmaa tukehtumisen partaalla. Toivon ettemme koskaan
eroa, että voisin aina silittää hiuksiasi, ja kuunnella hengitystäsi
kun nukut. Jo pelkkä ajatus, että en enää saisi rakastaa sinua, saa
kyyneleet silmiini. Joku toinen sinut tulee omistamaan mutta silti...
Rakastan, ja tulen aina rakastamaan."
Vitonen sille kuka tietää mistä tämä pätkä on, (Neiti tietäisi) :
"In the last dance of chances
I shall partner you no more
I shall watch another turn you
As you move across the floor
In that last dance of chances
When i bid your life goodbye
I will hope he treats you kindly
I will hope you learn to fly
In that last dance of chances
When i know you´ll not be mine
I will let you go with longing
And hope that you´ll be fine
In that last dance of chances
We shall know each other´s mind
We shall part with our regrets
When the tie no longer binds."
np. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Lintu
perjantai, 15. heinäkuu 2005
Kommentit