11.47... Kylmä ulkona ja sisällä.

Vedän vaatteita päälle. Ulkona on kylmä, mutta tahdon silti mennä Tyttöä vastaan. Avaan oven ja kylmä iskee vasten kasvoja. Kylmät väreet kulkevat selkärankaa pitkin. Suljen oven ja hieron käsiä yhteen. Kudotut lapaset eivät ole riittävät kylmää viimaa vastaan. Kävelen. Lumi narskuu askeleiden alla ja lunta putoilee pieninä hiutaleina taivaalta. Tyttö näkyy pyörätien toisessa päässä, sydän jättää iskun väliin. Jatkan kävelemistä. Pysähdymme parin metrin päähän toisistamme. "Moro." "Moi." Tyttö katsoo maahan ja sivulleen. Ei kertaakaan silmiini. Sekunnit tuntuu tunneilta. Levitän käteni sivuille ja Tyttö syöksyy syliini, kietoo kätensä minun ympärilleni. Hän painaa päänsä rintaani vasten ja sanoo "Mun tulee sua niin ikävä." "Tiedän tunteen. Mulla on ollut sua ikävä jo nämä muutamat päivät mitä ei olla nähty." Hän nostaa päänsä rinnaltani ja katsoo ylös minuun. Tytöllä on kyynel tai kaksi silmissään. Täydellinen, virheetön. Se vierähtää poskelle mutta edes meikki ei sotkeennu. Otan lapasen pois ja pyyhkäisen kyyneleen Tytön poskelta. Hetken katson silmiin, suutelen otsalle. "Et ole taaskaan osannut ajaa partaasi." "Voiko tätä edes parraksi kutsua?" "No on se ainakin jo tasainen sänki, ei sellainen pitsiliina." Naurahdan, hymyilyttää. Tyttö painaa päänsä takaisin rinnalleni. Hymy hyytyy. Tyttö tärisee sylissäni. Alan kääntymään kotia kohti. "Meillä..." Tyttö tiukentaa otettaan. "Sä ihan täriset. Meillä olisi sisällä lämmintä." "Ei se kylmästä johdu." Halaan häntä entistä lujempaa. Helvetti minä tykkään tästä tytöstä.

Soilwork - Wherever thorns may grow