23.49 Hmmm. Laatu > Määrä. Näköjään yrittää päteä tässäkin blogissa. Siis yrittää. Taitanee tosin epäonnistua kohtuullisen julmasti murtaen molemmat polvilumpionsa pöydänkulmaan yrittäessään tarjota anopille kahvia. (Jo tuosta kielikuvasta voi sielunsa korvin kuulla sen rusauksen mikä niistä poloisista lähtee, kun epäonnistun laadun kirjoittamisessa.)

Taidan olla ulkoavaruudesta. Välillä ainakin tuntuu siltä. Ei, en katsonut peiliin, vaan aina kun olen itsekseni kaupassa ja näen vartijan, yritän käyttäytyä mahdollisimman epäilyttävästi, ja kokeilla missä vaiheessa vartija tulee ottamaan niskasta kiinni. En ole vielä onnistunut käyttäytymään tarpeeksi epäilyttävästi. Olen tuijottanut valvontakameroita mietteliäänä, olen tuijottanut vartijaa kuin hullu, juoksennellut hyllyjen välissä, puhunut paahtoleiville, "ammuskellut" nuoria naisia banaaneilla ja iskenyt silmää jne jne. Vissiin kohta eivät enää päästä minua koko lähikauppaan. Yleensä tulee vielä ostettua jotain tyyliin, paketti makkaraa ja mäyrä kaljaa, onneksi en kauheasti hengaa täälläpäin ulkosalla. Minut olisi varmaan jo nyljetty.

Parin kaverin kanssa pankkiautomaatille jonottaessa out of the blue eteen pölähtää jokin karvainen ruma otus. Tarkemman tarkastelun jälkeen se paljastuu ehkä noin 60-70 vuotiaaksi naiseksi. Hetkeen aikaa toisiamme kavereiden kanssa tuijoteltuamme totean naiselle ystävälliseen sävyyn "Anteeksi, oletteko pankkiautomaatille menossa?" Vastaus kuuluu olan yli, minua päin edes katsomatta, "Kyllähän minä olen." Uudestaan hetken ymmällään tuijottelua kavereiden kanssa. "Tässä olisi siihen ihan jonokin." Mummo tuhahtaa jotain ja sanoo "Ette te siinä jonottaneet, puhuitte vaan keskenänne" ja edellisen käyttäjän juuri lähtiessä hän koukkaa suoraan automaatille. Aivan, olenpa idiootti. Ihan tahallanihan minä siihen pankkiautomaatin eteen tulin puhumaan kavereideni kanssa ettei vaan tuollaiset kunnialliset vanhukset pystyisi asioimaan niitä vitun raihnaisia ja yksinäisiä viimeisiä elinpäiviään rauhassa. Olenpa ihan perkeleellinen rakkari. Sietäsin saada selkääni isän kädestä niinkuin Marttamuori sai silloin joskus vittu Jeesuksen aikoihin.

Olen aina ihmetellyt kun kirjoissa kirjoitetaan siitä miten naama punertuu vihasta. Nyt sen ymmärsin. Otsallani olisi voinut paistaa kananmunan ja parit pekonit. Vitun rasvaiset tirisevät pekonit. Mielessä hurisi tuhansia vaihtoehtoja mitä aion huutaa mummolle päin näköä. "Jos te ette olisi nainen, minä löisin teitä... ei anteeksi otan tuon takaisin, noilla vitun viiksillä en kyllä voi sanoa mitä sukupuolta edustat helvetin kaalilta ja rusinoilta löyhkäävä idiootti." Ja muuta yhtä kohteliasta. Katsoin vielä kerran ympärilleni. Kyseisen kauppakeskuksen jonot olivat täynnä eläkeläisiä. Niitä ryömi jokaisen kiven alta. Jokaisella oli vähintään jotain kättä pidempää, kävelykeppi, ehkä jopa rollaattori. Jos tämä lähtisi käsistä, se vaatisi suuret määrät paljon kaivattua eutanasiaa. Ah, mutta onneksi olen fiksu ja kohtelias nuorukainen; käännän koko paskan häntä itseään vastaan. "Tälläisten takia kunnioitus vanhuksia kohtaan kasvaa!" Tai jotain sinne päin. Oikeasti vitutti niin paljon etten ihan tarkaan pysty sanomaan mitä huusin... Huh, harvoinpa suutun noin paljon. Ärsyttää vain kun tuollaisten takia leimataan esimerkiksi minun isovanhempani johonkin samaan kastiin kuuluvaksi, vaikka luultavasti kauhein teko mitä mummoni osaa tehdä on leipoa pullaa ja unohtaa siitä päältä raesokerin. Yksi idiootti voi pilata koko sukupolven maineen. Samahan se tosin on nuorilla. Ensi postauksessa sitten kerron miten minua vituttaa joku torin kulmalla hengaava pissisteini joka vain sylkee ja juo...

Jotain muutakin on tapahtunut, mutta jo ennekin mainitun Murphyn lain vainotessa tätä blogia en aio vielä sanoa mitään. Katsotaan nyt, vähän saattaa ehkä hymyilyttää :)



The B-52´s - Rock Lobster