03.39 Ei vittu enää yhtään vitun uskontoväittelyä vittu. Kiitos. Ilmaisin myös samalla kauniista ruuminosasta kirosanaksi väännetyn verbaalisen ilmaisukeinon monimuotoisuuden.
(tämä jatkuu suoraan otsikosta) ... ja alkoivat väitellä omista uskontonäkemyksistään. Minä istuin punaisella nahkanojatuolilla ja kuuntelin. Hörpin olutta suuresta lasisesta tuopista ja mietin tietävätkö he edes mistä puhuvat. Hiki kihosi oluttuopin pintaan ja valui hitaasti kylmänä virtana sormieni ylitse. Rypistin otsaani huomatessani vetisen ympyrän muodostuvan lasin ympärille tumman pyökkipöydän kiiltävälle pinnalle. Onkohan se sittenkin tammea? Auringon siivilöityessä ikkunasta olin jo pyyhkäisemässä halomaista rengasta hihan kulmaani, kunnes ymmärsin ettei kaunis impi sängyssä pitäisi jos saapuisin paikalle likaisessa paidassa. Vetäisin käteni nopeasti pöydältä ja kokeilin hihaa; myöhäistä, mutta nopea liike palautti minut takaisin tähän maailmaan.
"...vaikka raamattu ei olisikaan ihan kirjaimellisesti paikkansa pitävä, niin et voi kieltää ettei sinullakin synny epäilys katsoessa maailman monimuotoisuutta että miten kaikki on muka voinut syntyä sattumalta."
Töksähdän keskustelun väliin : "Aika deistinen käsitys maailmasta sulla jos hylkäät pyhät kirjat noin."
Saan kolme sekuntia ihmetystä herättäviä katseita molemmilta keskustelun osapuolilta.
Aurinko paistaa edelleen ikkunan läpi ja olut vähenee lasissa juuri sopivaan tahtiin. Valkoinen kolkkaa mustaa ja alfaurokset huutavat takahuoneessa. Tuttu kolina valtaa tilan hetkeksi kun biljardipalloja laijitellaan kolmion sisään. Eivät vieläkään lopeta, ei ole vieläkään minun vuoroni. Kääräisen edelleen märkänä olevaa hihaa hieman ylöspäin ja käännän kelloa ranteessa jotta näkisin sen paremmin. Se on huolestuttavan paljon ja kuitenkin niin vähän. Viimeinen pisara olutta maistuu jo väljähtyneeltä. Vedän takin vetoketjun puolestavälistä ylös 20 naksahdusta - jää vielä toiset 20 auki, mutta elänkin toivossa että näytän viileämmältä kun jätän kauluksen vähän auki. Heitän olkalaukun hihnan pääni ylitse ja nousen seisomaan. Kokeilen kännykkää farkkujen taskusta. Tallella, mutta nostan sen mieluumin takin povitaskuun. Muuten se pullottaa ärsyttävän perverssisti farkkujen etutaskussa. Samalla käteen tarttuu viimeisen oluen kuitti. 4.20, yhdestä helvetin suomalaisesta hanalagerista. Kristus. No ehkä maksan mieluummin vähän enemmän hyvästä palvelusta ja istuskeluilmapiiristä kuin otan halvalla jonkun teiniräkälädiskon. Rutistan kuitin kädessäni ja heitän sen tyhjään olutlasiin.
"Jos vaihtoehdot ovat että toisessa jotain räjähti jostain syystä jossain ja sitten tuli universumi, ja toisessa vanha partaukko funtsi että kun on siistii niin teenpä maailman, niin minä olen ihan mielelläni tyhmä agnostikko."
Pujahdan kahden ihanan punaisen nahkanojatuolin välistä, jättäen keskustelijoiden argumentit taakseni.
"Katsellaan taas joskus uudestaan." Heilautan kädellä heidän yleiseen suuntaansa.
"Joo soitellaan."
Nousen parit puiset rappuset, ne narahtelevat tyydyttävästi kenkien alla. Työnnän kädet taskuihin ja nyökään päällä tutun baarimikon suuntaan. Valmistaudun kylmän mutta raikkaan iltailman lyöntiin vasten kasvoja, kun työnnän oven auki olkapäälläni.
Ruotsalainen bändi laulaa sodista... eh? No Kaarle oli sentään kova jätkä. Niin itse biisistä, ah miten ihanan kornia sankarynkytystä, mutta minkäs teet kun jätkät huutaa asenteella Rommelin seiskasta ja kertsi saa vähäisemmänkin miehen elimen kovettumaan. Eihän siitä voi olla pitämättä.
(Feilasin näköjään vielä aika eeppisesti ja julkaisin tämän kirjoituksen viitisen kertaa. Hyvä minä. No ehkä saan sillä jopa yhden lukijan!)
Kommentit