0.14 Siihen tuskin on yhtä vastausta, mutta voin kertoa miksi minua vituttaa.


Joskus kaipaan kyllä sinkkuelämää. Tuntuu että elämä oli silloin paljon huolettomampaa. Oli oman elämänsä herra ja sai elää ja tehdä juuri niinkuin halusi. Nykyään toinen on aina osa sinua ja kaikkea mitä teet. Sillä on paljon hyviäkin puolia, mutta on sillä kyllä paljon elämää mutkistavimpiakin puolia. Sinkkuna sitä jotenkin oli täysin erilailla suhtautunut asioihin, kuten vaikka esimerkiksi seksiin. Semirumana mutta suhteellisen fiksuna ja toivottavasti vähän hauskanakin tyyppinä seksiä sai sinkkuna silloin tällöin, mutta siihen oli silloin sopeutunut. Tiesi että kun lähti pubiin niin oli ihan kohtuulliset fifty-sixty tsäänssit saada joku edes jollain tavalla epäsusimainen nainen matkaan. Jos ei tullut niin ei tullut ja oli silti helvetin hauskaa. Seksi oli enemmänkin saavutus ja palkinto kuin jotain mitä se nykyään on. Mitä se sitten nykyään on? No onhan se edelleen kivaa, en minä sitä kiellä, mutta nykyään se on enemmänkin jonkinlainen riitti tai suoritus. Joku kuvaili joskus parisuhdeseksiä sanoin "kerran viikossa lauantaisin saunan jälkeen lähetyssaarnaajassa sängyssä peiton alla kun valot on sammutettu", en onneksi ihan noin pahassa jamassa ole, mutta en voi kieltää että tuo raapaisee aika tuskallisen läheltä. Kun sinkkuna seksiä odotti mielentilassa - oumaigaad, tänään voisi herua! - niin nykyään se on enemmänkin - huh huh, saankohan tänäänkään. Seksi on suoritus. Tarpeiden tyydytys että voi jatkaa elämäänsä ilman että se pyörii kokoajan mielessä. Ja se on ihan vitun surullista. Masentavaa. Onko kaikkien parisuhteiden todellakin pakko ajautua arkeen? Tätäkö se on mistä kaikki aina puhuvat? Minä en siihen koskaan itse uskonut. Naiivisti ajattelin aina että olisin mahtava mies ja uskomaton parisuhteessa, että tulisimme rakastamaan tulisesti toisiamme iäisyyden loppuun saakka. Sitten huomaan valittavani anonyymisti blogiin juuri kyseisestä asiasta. Ei ihme että masentaa.

Mistä se sitten johtuu? Monestakin asiasta. Kyllä minä häntä vielä rakastan, ei siitä ole tässä kyse. Varmaan suurin syyllinen on herra Itsestäänselvyys. Kun toinen on jotain mikä näkee sinut vaihtamassa hikisiä pitkiä kalsareita ja kuuntelemassa seinän takana kun kärsit krapularipulista vessassa niin kai siinä enää suhteellisen vaikea on pitää päällä mitään intiimiä mysteeriverhoa. Toinen on juuri sitä mitä on. Parisuhteen toinen osapuoli joka on nähnyt ja kuullut kaiken. Sama naama jota tuijotat joka päivä... joka...ikinen...päivä. Hän tietää miten tykkäät pihvisi paistettavan, hän tietää mistä kohtaa niskaa kutiat, tuntee mikä huulirasva sopii parhaiten huulillesi. Onhan se toisaalta todella suloista ja hellyyttävää kun pariskunnat osaavat lopettaa toistensa lauseet. Toisaalta se on tietysti hieman pelottavaa ja parhaimmassakin tapauksessa todella arkista. Ei meillä asiat tietysti niin huonosti ole, mutta näen sen selvästi tulevaisuudessa. Olemme astuneet jo sille tielle, myönnämme sitä tai emme. Mitä sitten voimme tehdä palataksemme sille oikealla polulle? Sille joka vie niihin pieniin kohteliaisuuksiin, kosketuksiin päivittäin, huomionosoituksiin, suukkoihin ja tärkeisiin sanoihin.

Eikä se tietenkään heijastu pelkästään vain seksiin vaan myös kohtelemiseen ja arvostamiseen päivittäin. Mustasukkaisuus on ollut yksi asia josta olen viimeaikoina ollut erityisen tiukkana. Emännällä on ollut opiskelijabileitä ja totta kai ymmärrän että hän niissä viihtyy. Niin minäkin tein kun aloittelin loppumatonta opiskelijan taivaltani. Mutta minä olin silloin sinkku, ei tarvinnut pitää huolta toisesta eikä ollut niin väliä jos satuin vaikka nukahtamaan roskikseen jonkun söpön naisen talon ulkopuolelle. Mitäs sitten pitäisi tehdä jos olisin ollut parisuhteessa? Totta kai olisin ilmoittanut etten tule yöksi kotiin ja että ei tarvitse olla huolissaan, olen vain väsynyt ja pahvilaatikot tuntuu niin pirun mukavilta selän alla. Eikö tuon pitäisi olla itsestäänselvyys? Jos minulla olisi ollut silloin parisuhde niin en olisi mennyt edes minkään naisen luokse. Ei puhuta enää edes vain itsestäänselvyyksistä vain suorastaan puhtaista parisuhteen laeista. Haluaako kukaan että parisuhteesi toinen osapuoli menisi kahdestaan vastakkaista sukupuolta olevan luoksi yöksi baari-illan jälkeen. En usko. Kun tähän vielä lisätään se arkisuus ja toisen itsestäänselvyytenä ottaminen, ettei edes lähetetä viestiä tai soiteta puhelua ettei tulekaan yöksi kotiin niin kyllä minulla alkaa olemaan jo kaikki syyt olla mustasukkainen. Uskonko sitten että jotain oikeasta tapahtuu selkäni takana? Ei. Sen verran minusta pitää jokaisessa parisuhteessa olla luottoa. Onko sitten jotain pientä flirttiä ollut joskus? On, varmasti. En minä idiootti ole vaikka joskus saatan vähän hidasälyinen naisten tunne-elämää kohtaan ollakin. Ihastumista sattuu. Myös parisuhteissa, se on varmaa. Kun toinen on niin arkinen ja tavallinen tallukka, alkaa totta kai nurmikko näyttämään vihreämmältä tumman pitkän muukalaisen toisella puolella. Ei se ole syy miksi tunnen mitä tunnen, vaan se että siitä ei välitetä. Ei puhuta. Ei opita. Uskon että kaikki tässä ollaan kuitenkin aikuisia. Jos minä kerran jo olen ärähtänyt siitä että haluaisin ainakin viestin jos aiot mennä jonnekin jatkoille niiden opiskelijabileiden vuoksi etkä tule kotiin, niin mitä ihmettä voi olettaa tapahtuvan kun aamulla astellaan ovesta sisään ja sanotaan : "Sori mä unohdin ihan ilmoittaa." .... MITÄ... VITTUA?! Siksi olen vihainen ja pettynyt.

Mutta sitä se arki teettää. Kaikille käy joskus niin että unohtaa toisen olevan oikeasti se ihana hanimussukka jota rakastaa, enkä minä ole asiassa yhtään sen puhtaampi pulmunen. Virheitä sattuu ja jokainen parisuhteessa oleva on joskus loukannut toista. Anteeksi voi silti pyytää. Oppia voi ottaa. Arkea vastaan voi taistella. Ihastusta ei tarvitse hautoa. Toinen täytyy ottaa huomioon. Emme ole enää sinkkuja. Parisuhde luo uudet säännöt ja vaikka joskus voi alkaa kenkuttamaan niin sellaista se elämä on. Kyllä minäkin haluan olla vapaa kuin sinkku. Haluan mennä ja viillettää kuin tuuli. Jos jokaviikonloppuna oli eri nainen niin ei ollut ainakaan arkista, eikä kukaan todellakaan ottanut sinua itsestäänselvyytenä. Ei sillä että minulla olisi ollut jokaviikonloppu, ehkä unelmissani, mutta oli sentään joskus. Eikä asioista tarvitse välttämättä luopua, avoimimmillaan suhde voi olla todella avoin ja seksiä voi harrastaa kuin hippikommuunissa ikään, mutta ei niin voi tehdä tuosta vaan. Siitä pitää puhua ja tehdä yhteiset pelisäännöt. Se toinen on kuitenkin se rakkaasi jossa jotain joskus näit niin paljon että aloit suhteeseen.

Jos ihan totta puhutaan niin olen jo kadottanut täysin punaisen langan minkä vuoksi ajattelin aloittaa kirjoittamaan tätä postausta... jokainen sisälukutaitoinen varmaan löytää sen pointin tuolta seasta, ei siihen meediota tarvitse.

Taidan pistää pornot pyörimään. Ei kai tässä muukaan auta kun suhteen ulkopuolinen seksi tuskin on vaihtoehto. Sinne se katosi makuuhuoneeseen kymmenen aikoihin sanomatta sanaakaan. Ei taida seksiä tulla tänäänkään. Ei sillä etten ilman sitä pärjäisi, ainahan on pornoa, mutta olisi nyt voinut edes hyvää yötä sanoa, antaa suukon poskelle, osoittaa vielä että edes vähän haluaa minua eikä pidä itsestäänselvyytenä.


Tom Waits - Hell Broke Luce