07.53...

Nojaamme tiskipöytään. Minä, Neiti ja ilmeisesti joku hänen kaverinsa. En tunne häntä. He puhuvat koulusta ja tulevaisuudesta. Minä olen hiljaa. Edessämme on oviaukko, jonka toisella puolella on peili. Katsomme kaikki aukon läpi peilistä itseämme. Kolmas meistä menee oviaukosta sisään ja kääntyy peilin ohi. Neiti kääntyy kasvokkain minua ja suutelee suulle. Hänkin kävelee oviaukosta sisään. Minä jään katsomaan itseäni aukon läpi peilistä. En liiku. Ovi sulkeutuu.

Suuri susi kävelee eteeni, en näe enää ovea, olemme ulkona. Se työntää kuonoaan käteni alle. Hyppään sen selkään ja ratsatamme kukkuloille. Se jättää minut hautakivestä ja luusta tehdyn kirveen luo ja katoaa. Kuulen torven ja tiedän että villisiat hyökkäävät. Näen niiden tulvivan yli läheisten kukkuloiden. Nostan kirveen maasta. Se tuntuu kevyeltä kuin höyhen. Valitsen kohteeni ja lyön. Lyön kunnes se ei enää liiku. Mikään kukkoloilla ei enää liiku. Kirves tuntuu niin kovin raskaalta.

Kuulen äänen. Tunnen sen heti. Tyttö itkee. Pudotan kirveen ja lähden juoksemaan ääntä kohti. Päädyn lasiseen käytävään, jonka päässä Tyttö itkee käsiään vasten. Yritän päästä lähemmäs, mutta en pääse aivan hänen luokseen. Kurottamalla kättäni voisin ehkä koskettaa häntä. Mitä lähemmäs käteni Tyttöä pääsee, sitä enemmän lasisiin ikkunoihin ympärillämme alkaa ilmestymään säröjä ja halkeamia. Kosketan Tytön poskea, lasit ympärillämme räjähtävät. Sirut viiltelevät molempia. Se sattuu sanoinkuvailettomasti. Tiedän että ottamalla käteni pois, sirut lakkaisivat satuttamasta ja viiltelemästä. Tyttö kääntää hieman päätään ja suutelee minua kämmenelle. En ota kättäni pois. Kaadumme maahan.

Herään sätkähtäen istumaan ja hengittäen raskaasti. Päähän sattuu. Kurkku on kuiva. Nyt olen kitannut litrakaupalla vettä ja silti kurkku tuntuu kuivalta. Aivastuttaa, nuha ja tuntuu että muutenkin joka lihasta pakottaa... Ei helvetti mikä yö.

CMX - Sanansaattaja