18.31... Joku survaissut maansiirtokoneen ja neljä tonnia pumpulia pääni sisälle.

Kello lähestyi kolmeatoista, kun ensimmäinen pirteä tsssssp ääni kajahti ilmoille. "Tästä se alkaa." Yllättävän pitkään kotosalla vanhempien ja veljen kanssa juhlittuani, päädyin kuitenkin lähtemään matkaan. 0 ilotulitusrakettia mukana, mutta reppu täynnä viinaa ja olutta, eksyin jonnekin pileisiin. Tunsin ehkä kolme ihmistä sieltä. Tunnelma oli tuollainen "isot-pileet":mäinen, joka ei suuremmin minua sytytä. Isoja porukoita, aika tuntemattomia ihmisiä, höpisee jostain neutraalista ja ölisee humalaansa. Pidän enemmän pienestä tiiviistä porukasta tuttuja. No mutta mikäs tuossa. Kivaahan sekin vaihteluksi oli. Parin tunnin kuluttua pummattuani joltain tuikituntemattomalta kyydin, lähdin kuitenkin etenemään kohti kaverin kämppää. Ensimmäisenä pihassa hänen äitinsä tulee halaamaan ja toivottamaan hyvää uutta vuotta. "Otatko nakkeja?" Hymyilin, olen aina tykännnyt hänen äidistään.

Keskiyön vietin heillä, katsellen taivaalle raketteja ja ajatellen monta euroa siinäkin meni. Muutama minuutti yli keskiyön, kännykkä piippaa. Tyttö, tiedän ennenkuin katson edes puhelinta. Ja vielä mitä. Kaverit toivottelee uutta vuotta. Vartin yli kaksitoista känny piippaa uudestaan. Tyttö, ajattelen taas. Eikä vieläkään. Hetken pyörittelen päätäni. No miksei Tyttö laita minulle mitään? "Idiootti, laita itse. Mikä pakko hänen on aina ottaa yhteyttä ensimmäisenä? En usko että hän sinua ahdisteliana pitää jos uutta vuotta toivotat." Humalaisilla aivoillani ajattelen, että lähetän vain neutraalin uuden vuoden toivotuksen, ja se saa vastata mitä tykkää. Kännykkä piippaa, nielaisen. Tunnehumala päällä molemmilla. Tahtoo vain toisen lähelleen. Parin herutusviestin jälkeen taktinen vetäytyminen takavasemmalle. Heti pihasta pois päästyäni puhelin käteen. "Missä oot?" Hetken kuluttua Tyttö kävelee mutkan takaa. Kävelen häntä vastaan. Sanaakaan sanomatta suoraan halaukseen, hän kuiskaa "Seksikkäin olento maan päällä." ja naurahtaa. Suora lainaus minun edellisistä herutusviesteistä, hymyilen. "Niin olet." vastaan. Hän vain katsoo minuun noilla ihanan kirkkailla silmillään. Hieman pelokkain ajatuksin mietin, olenko sanonut tuollaista kehua kenellekään aivan täysin tosissaan? Katson Tyttöä ylös ja alas, tajuan että nytpä tuli sitten sekin tehtyä. Kädet hänen lanteillaan vedän häntä lähemmäksi. Oikeaoppisesti itse 90% matkasta, nainen tulee loput 10% jos tahtoo. Vedän häntä vielä lähemmäksi, monta sekuntia olemme tilanteessa, jossa pystyn jo maistamaan huulirasvan hänen hengityksessään, mutta huulet ovat vielä sen tuskallisen parin sentin päässä. Virhearvioko? Eikö hän haluakaan suudella? Katson häntä koko ajan silmiin. Ne tuikkivat ilkikurisesti. Tiedän tuon katseen. Minä en aio liikkua senttiäkään. Tämä ilta menee taas kiusaamiseksi.

Aamulla tuntuu samalta kuin Krakatau olisi räjähtänyt pääni sisällä. Huone näyttää ihan kummalta. Ensimmäinen ajatus. "Hyvät pileet varmaan ollut." Peittoa tiukemmin korville. Krapulatärinät. Kissa puskee päätään minun kasvojani vasten. Itsekseni ajattelen : "Hyvää Uutta Vuotta vaan."

Cmx - Siivekäs (Tästä tulee aina Tyttö mieleen.)