Rekisteröidyin Netflixin kokeilukuukaudelle. Nyt noin 60 Dr Who jakson jälkeen voin sanoa että ihan kiva palvelu. Eikä edes lähdetä puhumaan satunnaisista "Ai kappas, täältähän löytyy alkuperäiset Mr. Beanit ja oho, kello on aamuneljä ja löysin juuri Supernaturalin täältä". Hieno vekotin, tosin vain amerikkalaisena versiona. Suomalainen kärsii vähän liikaa laadukkaiden tuotteiden puutteesta.

 

Niin mutta minunhan piti puhumani järkisuhteesta, sillä siihen vaikuttaa tällä hetkellä suuntimani olevan. Yliopistotyttö on parisuhdemateriaalia; tiesin sen heti ensimmäisestä kerrasta lähtien ja vaikka vähän olen empinyt matkalla niin faktaa ei voi kieltää. Ongelma on ehkä tällä hetkellä se, että nämä alun haparoinnit ja epävarmuus ovat syöneet sen aivan kaikkein suurimman ihastumisen pois. Ehkä. Olen pähkäillyt että se voi johtua myös siitä etten enää muutenkaan osaa ihastua kuten teininä, mutta se on ihan toinen tarina. Syyllä ei sinänsä ole nyt väliä. Epävarmuus ja luottamuspula on pudonnut välillämme logaritmin ja neliöjuuren yhteisellä nopeudella. Niitä aikaisemmin häiritseviä pieniä väreitä tyynen järven pinnalla ei enää käytännössä ole. Elo on ihanaa ja hänestä paljastuu kokoajan vain uusia asioita jotka todistavat miten mahtavaa materiaalia hän on. Pidän ja välitän hänestä, mutten silti koe olevani täysin ihastunut. Onko tullut siis aika sitoutua mahtavaan ja erittäin sopivaan naiseen ja kasvaa häneen kiinni emotionaalisesti ajan kanssa?

 

Nyt kai sitten otetaan miehestä ja hänen sanastaan mittaa. Joskus ex-Pisimmäisen eron aikoihin taisin paasata tänne siitä miten rakkaus tarvitsee työtä. Ettei se ole vain jokin asia joka itsenäisesti elää ja hengittää vaan sen eteen pitää paiskia hommia. En varmaan voi syödä sanojani yrittämättä. Ei ole mitään järkevää syytä miksi en yrittäisi. Jo pelkästään se että Yliopistotyttö on näin nopealla aikataululla korjannut käytöstään ja suhtautumistaan näihin epävarmuuksiin ja epäluottamukseen kertoo että kyseessä on älykäs nainen joka voi objektiivisesti katsoa käytöstään ja mukautua. Ollaan puhuttu siitä mikä vaivaa ja ollaan muututtu molemmat. Kasvettu. Voisi sanoa että ihan uusi asia minulle parisuhteissa, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Ollaan muutamien kuukausien aikana keskusteltu rehellisesti ja avoimesti puutteista ja ongelmista mitä meidän välinen suhde on hiertänyt esille. Näitä keskusteluja on ollut varmaan enemmän kuin ex-Pisimmäiseni kanssa niinä 4 vuotena mitä seurusteltiin. Tuntuu absurdilta.

 

Ei tietysti voi olla heräämättä kysymystä siitä että mitä jos se emotionaalinen kasvu ei sitten tapahdukaan. Voiko rakkautta syntyä ilman maailmaa räjäyttävää alkuihastusta? Kai monet järjestetyt avioliitot kertovat totuutta että kyllä voi. Toivottavasti myös minulle. Silmiä siristelemällä näen sen siemenen jo syntyneen. Kaipaan häntä; en kuten umpi-ihastuneena 24/7, mutta kuitenkin kaipaan häntä ja aikaa yhdessä. Välillä koen asioita joissa ymmärrän miten olisin halunnut jakaa tämän hetken hänen kanssaan. Välillä huomaan makoilevani sängyssä miettimässä miten ihanaa olisi jos hän olisi vieressäni. Voiko enempää moneen kertaan petetty miehen riekale edes toivoa?

 

Ja jatkan eteenpäin. Sitoudun. Pyrin kasvamaan emotionaalisesti. Ottamaan kiinni. Jos kaikki merkit näyttävät osoittavan siihen suuntaan että tässä on aivan helvetin mahtava nainen josta kannattaa pitää kiinni, niin kai minun pitää olla aivan saatanan tyhmä mies jos en sitä tee. Välillä epäilee itseään ja etsii rakkaudesta jotain korkeampaa voimaa tai motiivia. Syytä tai raamia. "Rakkauden pitää olla jotain elämää suurempaa, niinhän kaikki sanoo." Että rakkaus on joku standardi millaisena sen pitää täyttää elämä jokaiselle. Vastata mitä hullumpia odotuksia mitä sille tuntuu jokainen asettavan. Odotuksia mitä imetään omaan rakkauteen ties mistä mediasta ja ympäristöstä. Odotuksista ja mielipiteistä. Te "kaikki" jotka niin sanotte, haistakaa vittu. Minun rakkauteni ei tarvitse alkaa kuin hyökyaalto ensimmäisestä katseesta. Sen ei tarvitse seurata mitään tiettyä konseptia ja täyttää jotain tiettyä lokeroa elämässäni. Minun rakkauteni voi alkaa pienenä purona, se voi räjähtää universumeiksi tai luhistua kasaan loppurysäyksessä. Se elää kanssani ja yritän ohjata sitä juuri niinkuin haluan. Muokata sitä sellaiseksi kuin uskon sen haluavan itse kasvaa. Sillä se on minun ja minä sen.

 

Nyt tosin taidan katsoa vielä jakson Arrested Developmenttia. Hyvä ilta.