02.22 Pystyisinköhän parantamaan tasoani parista viime postauksesta... ne olivat/ovat paskaa. "Ja mitenkä laitetaan? Keskipaahto." Jos saisi jotain omaperäistäkin aikaan, kun kaikki taiteilijan inspiraatio on viimeaikoina mennyt uusien kynien kanssa läheiseen tutustumiseen.

---

Palauduttuani siitä jostain krapulasta, jota en halua, enkä voi edes muistaa. Istun koneelle suuri lasi vettä kädessä. Messenger päälle. Se ilmoittaa kolmesta uudesta sähköpostista. Kylmiä väreitä. Koskahan viimeksi olen odottanut sähköpostia näin paljon. Ne kaksi on ne vanhat joita en ole vieläkään edes avannut. Toinen on kutsu gmailiin ja toinen on kuvia vanhoista lähtöpileistä, jotka pidettiin kun isoveli lähti vuodeksi ulkomaille. Gmailia en ole avannut että jonain päivänä muistaisin rekisteröidä itselleni osoitteen ja no... pilekuvissa on kuvia mm. otsikoilla "Kivet ilmassa" ja "Kakkaa lattialla". Riittää kai syyksi miksen ole avannut sitä postia. En välttämättä halua muistaa tuotakaan iltaa ihan kokonaisuudessaan.

Ylimpänä on se mitä toivoinkin sen olevan. M kirjoittaa. On Amerikassa, ilmeisesti juuri tullut baarista. Lyhyt posti verrattuna siihen mitä yleensä kirjoittelemme. Hieman petyn, mutta onhan se ymmärrettävää, jos pitää valita kiertelyn Bostonissa, ja minulle sähköpostin kirjoittamisen väliltä. Sanoo tulevansa maanantaina takaisin, siis toissapäivänä. Ehkä siis kohta luvassa lisää tekstiä häneltä. Odotan jälleen innolla. Luvassa ehkäpä kuvia matkalta. Ainakin raportti vähintäänkin siitä miten on mennyt. Saa nähdä miten pieneksi maailma tällä kertaa osottautuu. Kuinka monesti elän täällä mukana sitä lukien ja itsekseni höpisten : "Minä tiedän tasan mitä sinä tarkoitat. Mietin itse ihan samaa."... Otankohan minä nämä muutamat sähköpostit hieman liian tosissani?

Pitkästä aikaa olen innostunut taas blogeista. Johtuisikohan elämäntilanteesta. Luen oikein ällösöpöjä ja oikein sydäntä riipaisevia blogeja, ja olen haikeana kotona, miettien miten olisi kiva vaikka rutistaa jotain kainalossa kunnolla pitkästä aikaa. Hitto vie en kyllä tunnusta mitään. Syytän vuodenaikaa! On niin hämärää ja kylmää että tekisi mieli vain käpertyä jonnekin sängyn pohjalle jonkun erityisen kanssa vetämään talviunta kunnes linnut taas laulaa. (Älkää kertoko tuolle erityiselle, mutta minä kyllä pistäisi kännykän herättämään jouluna, ja kävisin syömässä vähän kinkkua ennenkuin palaisin takaisin sinne lämpimään syleilyyn.)

Nyt kuuntelemaan Jazzia ja hempeilemään itseni kanssa... Tiedän mitä pervoa ajattelitte mutta ei mitään sellaista. Pahempaa.

Miles Davis - Blue in Green