Olen kuullut monien ihmisten sanovan miten rakkaus on jotenkin maagista ja mystistä. Selittämätön voima jolle ei voi tehdä mitään. Miten pieni ihminen vaan heittelehtii sen virrassa mukana. Ja olen ollut erimieltä.

Ei rakkaus ole mitenkään selittämätöntä. Jokainen on vastuussa omasta rakkaudestaan ja sen hyvinvoinnista. Ei se ole mikään itsenäinen yksikkö joka elää täysin omaa elämäänsä erillään sinusta. Se elää ja hengittää sinun kanssasi ja sinä olet se joka sille antaa elämän. Sille pitää antaa tarpeeksi vapautta jotta se saa viillettää vapaana, mutta sille pitää joskus myös ojentaa auttava käsi että se jaksaa pysyä pystyssä ja jatkaa elämää. Rakkaus tulee katoamaan jos sitä ei vaali ja sille ei osoita tarpeeksi huomiota. Jotkut ei tätä ymmärrä tai eivät halua sitä myöntää, on helpompi sanoa että "rakkaus vain loppui" kuin myöntää että se olisi jotenkin itsestä kiinni. Että olisi tehnyt jonkun virheen tai antanut periksi ja luovuttanut. Että sen eteen ei tehnyt sen vaatimaa määrä työtä. Rakkaus on hyvin paljon mitattavissa oleva yksikkö jota voi käännellä ja tarkastella joka suunnalta. Mikä sen aiheutta ja miksi ovat kysymyksia joita ei mystiseen kysymykseen voi kunnolla vastata, mutta rakkauteen ne ovat selitettävissä.

Usein tämän jälkeen olen saanut osakseni jäätäviä katseita mitkä huutavat miten kylmä ja laskelmoivan tunteeton paskapää olenkaan. Sitten katson takaisin samalla mitalla ja yritän selittää uudestaan. Ei se että rakkaus on selitettävissä vie sen mahtavuutta ja kokonaisvaltaisuutta mihinkään. Sehän on juuri toisin päin. Jotkut sanovat että sininen taivas ja punainen auringonlasku ovat kauniita vain siihen saakka kunnes syyt niiden takana selitetään. Että punainen taivaanranta on mystinen ja maaginen. Harry Potterkin on maagista ja mystistä, mitä sitten? Rakkaus ei ole mahtavaa koska se on "mystistä". Rakkaus on mahtavaa koska se mahdollisuus että kaikki sinun siihen pisteeseen elämässäsi tekemät valinnat tulevat hyväksytyksi toisen ihmisen osalta. Kaikki mitä olet kokenut ja tehnyt elämässäsi ovat johtaneet sinut tähän pisteeseen ja nyt olet tavannut ihmisen kaikista muista 8 miljardista muusta ja unohtanut kaiken pahan ja julman kovasta maailmasta koska aivosi tuottavat mielihyvää aina katsoessasikin häntä päin. Kuinka monen asian on pitänyt mennä oikein että olet yleensäkään siinä missä seisot ja rakastat tuota toista ihmistä kaikkine vikoineen ja virheineen. Ja toivottavasti myös vuosien päästä huomaat tuijottavasi yhä samaa naamaa. Virheitä on tehty ja elämää koettu, mutta silti huomaat että olet vaalinut rakkauttasi ja panostanut siihen. Olet tehnyt helvetisti töitä, pitänyt kiinni ja ymmärrät vielä rakastavasi sitä toista ihmistä. Toista puolikastasi. Se jos ei ole maagista niin en tiedä mikä on.

Aihe tupsahti päähäni Helatorstai-aattona. Istuskelin parin kaverin kanssa paikallisessa pikku pubissa ja pelailtiin biljardia. Vietettiin vain aikaa. No totta kai meidän komeiden karjujen pöytään ajautui pari naista ja yhden kanssa aloinkin juttelemaan ihan vain smalltalkkia. Tunnelma oli todella läheinen, muttei millään tavalla seksuaalinen. Naurettiin ja kosketettiin avoimesti, mutta ihan kuin vain kaksi vanhaa kaveria jotka tapaavat pitkästä aikaa. Nolla seksuaalista vetovoimaa ja nolla vihjaavaa signaalia. Tanssittiin vähän ja jopa viimeiset hitaat meni yhdessä. Hitaat on yleensä "the time" jolloin vähän platonisempikin yhteys voi ottaa tuulta alleen, mutta ei. Naurettiin vaan ja pidettiin hauskaa. Puhuttiin kaikesta tyhmästä. Lähdön hetken koittaessa hyvästelin halaamalla ja sanomalla miten hauskaa oli. Kääntyessäni hän kuittasi saman ja lisäsi että jaksaa taas palata miehen ja lapsen luokse kotiin. Hymyilin vain ja vilkutin lähtiessäni, en ollut edes yllättynyt. Hän vaali suhdettaan niin. Kävi tapaamassa muita ihmisiä ja rentoutumassa. Ymmärtämässä että oli tehnyt valintansa ja että valinta oli oikea. Lähti kotiin taas panostamaan omaan rakkauteensa varmempana siitä kuin koskaan.

... tai niin haluan ainakin uskoa. Maagista.