No en pystynyt. Jos totta puhutaan en edes muistanut että olin käynyt täällä ennenkuin nyt vasta kun huomasin että olen sönköttänyt jotain kauheassa soosissa keskellä yötä. Varmaan mulla jotain todella tärkeää sanottavaa on ollut, ei vaan tosin mitään hajuakaan että mitä. Alkoholi, viisasten juomaa.

Ex-Pisimmäiseni myötä tutustuin pariin hänen kaveriinsa sieltä jostain heidän yhteiseltä kotiseudultaan. Sellaisia brasilialaisen pihvihärän kokoisia jässiköitä jotka käyttävät omituisia sanoja kuten "ehtoolla" tai "heräälöö". Mahtavia ukkoja. Useamman kerran ollaan istuttu joko saunassa tai takapihan terassilla turisemassa niitä näitä oluttuoppiin. Heittelemässä frisbeegolffia tai ihmettelemässä ehkä Suomen övereintä hampurilaista. Tunsinkin melkoista huonoa omatuntoa kun joudun feidaamaan heitä eron jälkeen. He vaan muistuttivat liikaa ex-Pisimmäisestäni ja yhteisistä ajoista mitä meillä oli. Sattui liikaa, mutta toisaalta sattui olla myös olematta yhteydessä heihin. Tässä muutamien viimeisten viikkojen ja ehkä kuukausienkin aikana kun olen saanut Mojoani takaisin plussan puolelle olen alkanut miettimään että miten voisin ottaa yhteyttä. Jotenkin se tuntui aina... ei nyt vaikealta, mutta epätodelliselta. Hehän ovat kuitenkin ex-Pisimmäiseni kavereita ja olenko nyt aivan kauhea dille jos yritän "varastaa" hänen kavereitaan. Erossa menee asiat puoliksi ja niin taitaa yleensä valitettavasti käydä myös kavereiden kohdalla. Epäröin mutta sitten yhtäkkiä huomasin että yhteisestä harrastuksestamme oli toinen kavereista saavuttanut jotain ja aivan yhtään miettimättä ennenkuin edes tajusin olin pistänyt viestiä ja kysellyt miten helvetissä se siinä onnistui.

Kun vastaus singahti chatissa iloisen merkkiäänen päästäen tajusin vasta mitä olin tehnyt. Hetken aikaa hermoilin että mitenkäs minun nyt oikein pitäisi olla. Emme olleet kuitenkaan juuri puhuneet mitään eron jälkeen. Mitä mieltä he olisivat? Tietävätkö he edes mitä tapahtui? Puoli tuntia myöhemmin naureskeltiin taas turhille jutuille ja höpöteltiin kaikkea paskaa. Turhaan huolehdin. Viime yönä sitten vielä netistä peliturnausta katsellessani toinen jässikkä lähetti viestiä. Ne kaksi ovat kuin paita ja peppu joten en ihmettele jos numero yksi kertoi numerolle kaksi että olin taas kuvioissa mukana. Siitä sitten aamuviiteen asti katseltiin turnauksen pelejä, join pari bisseä ja kommentoitiin parhaita paloja. Vastustin kiusausta kysyä miten ex-Pisimmälläni menee, mutta ei se oikeastaan kuulu enää meidän suhteisiimme. Minun ja hänen juttumme oli meidän asiamme, eikä kaverit kuulu siihen väliin. Ei ole minun asiani alistaa heitä meidän epäonnistuneen suhteemme ristitulen jälkimaininkeihin. He olivat ja ovat vieläkin ex-Pisimmäiseni kavereita, mutta he ovat nyt myös minun kavereitani. Eivät enää vain ex-Pisimmäiseni kavereita jotka minäkin tunnen hänen kauttaan.

Mainitsin ensimmäisessä kappaleessa Mojoni palautumisesta. Mainitsin myös jossain aikaisemmassa postauksessani miten vanhat sananlaskut tuntuvat olevan oikeassa. Miten jotain ei tajua kaipaavansa ennenkuin sen menettää. Onkohan sitten jotain vanhaa sananlaskua siitä miten jotain ei tajua menettäneensä ennenkuin sen saa takaisin? No jos ei ole, niin minä juuri loin sen. Vanha sananlaskumestari, suurien sananlaskujen tulkki ja luoja. Yksi kunniamaininta lisää blogi-CV listaani. Kun loppukevät meni erosta yli päästessä, alkukesä meni erosta toipuessa, niin nyt voi kai sanoa että loppukesä on mennyt erosta noustessa jälleen mittarin yläpäähän. Vaikka on parantunut oireista, ei tarkoita että olisi vielä hyvässä voinnissa. Luulin että nollatila jolloin ei enää satu tai ole henkisesti paskana on se status quo. Että olin "terve" ja kunnossa. No periaatteessa kunnossahan minä olinkin sillä mikään ei varsinaisesti enää vaivannut, mutta normaalitila se ei ollut. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi, mutta ne ei laulaneet ja paistaneet minulle. Ruoka oli hyvää mutta se ei ollut erinomaista eikä saanut minua hymyilemään autuaasti. Tytöt olivat kauniita ja olin valmis ottamaan heihin kontaktia, mutta en koskaan saanut itseäni ihastumaan pintaa syvemmältä. Mojoni ei ollut palautunut, swingini oli vielä jossain syvällä tiukasti piilossa parantumassa, touchini oli karkea ja kompassini hukassa. Enkä tajunnut sitä edes silloin. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, mitä voisin edes valittaa. Mutta vaikka päällisin puolin kaikki voisi ollakin kunnossa, niin se ei tehnyt minua onnelliseksi. Kaikki oli hyvin, mutta silti en pystynyt hymyilemään.

Mutta nyt se on palautumassa. Miksi? En tiedä. Ei siihen varmaan ole mitään yhtä vastausta. Pieniä asioita joita on hankala määrittää. Aika on varmaan se suurin. Aika parantaa haavat. Hiljalleen se pyöristää kulmia ja muokkaa takaisin vanhaan muottiin mitä joskus olin. Kun ehkä viimeisistä lämpimistä kesäpäivistä nauttiessani kaverini talon pihagrillissä leikkasin verta valuvan pihvin palan suuhuni, tunsin hymyn nousevan huulilleni. Aurinkolasit nenällä hiippailin vatsa täynnä kohti houkuttelevasti kutsuvaa riippumattoa. Kuulin kaljatölkkien melodista sihahtelua, mutta en jaksanut vaivautua. Silmät kiinni nautin aurinko lämpimistä halauksista ja keinuttelin mattoa hiljaa tuulen tahdissa. Tunsin riippumaton narahtavan lisäpainon alla ja jalkojeni välissä maton toisessa päässä istui kaverini systeri. Tuliaseksi tuotu hookah jostain kaukaisesta maasta toisessa kädessä ja nakhlan makea tuoksu mukanaan. Pitkät sileät sääret kasvoivat pientäkin pienemmistä farkkushortseista ja valkoinen narutoppi tuntui peittävän yhtä paljon kuin päälle puettu nenäliina. Otin auliisti tarjotun toisen letkun vastaan ja vedin hedelmäisen makeaa savua suuhuni. Katsoin hetken tuota eroottista lihanpalaa jalkojeni välissä ja korjasin asentoani omani käydessä epämukavaksi. Suljin silmät tiedostaessani että kaverini tappaisit minut. Nakhlasavun karatessa huuliltani tajusin hymyileväni. Aidosti. Lämmin auringonpaiste, tuulen suhina riippukeinussa, vatsa täynnä hyvää ruokaa, kaunis melkein puolialaston nainen jalkojen välissä, kaljaa tarjolla aivan käden ulottuvilla ja piipullinen täynnä rentouttavaa makeaa höyryä. Työnsin aurinkolasit nenältä paremmin silmille ja nauroin. Ei se tervehtyminen aina tarkoita niitä isoja asioita.