Miksi näin kävi. Kai kysymys jota kaikki kysyy. Useampiakin kertoja näköjään. Mitä siis kerron itselleni öisin kun en saa unta.

 

Ex-Sykkyrän isä on ollut alkoholisti koko elämänsä. Hakkasi Sykkyrän äitiä ja sitten koko perheellä piiloteltiin sängyn alla kännivihaa. Kerroin tämän jo kaiken. Veli on vakavasti masentunut. En ihmettele hetkeäkään jos sellaisessa lapsuudessa on joutunut kasvamaan. Ei pidä minkäänlaisia yhteyksiä enää isäänsä. Kömpelö sosiaalisissa tilanteissa ja hakeutuu mieluummin omiin oloihinsa. Mukava mies muuten, mutta itsemurhan pohdiskelu tuskin tekee hyvää kenellekkään perhesuhteissa. Minä olin Sykkyrän ensimmäinen vakava parisuhde. Aikaisemmat ovat olleet ainakin puheiden perusteella melko huonoa parisuhdemateriaalia. Käytännössä jokainen läheinen suhde muutamia kaverina toimivia sukulaisia lukuunottamatta on aiheuttanut pettymyksen. Kun mahdollisuus onneen vihdoin sitten sattuu kohdalle, niin onko pelko pettymyksestä vain entistä kovempi. Kun kerrankin vaikuttaa siltä että joku aidosti välittää ja luottaa, niin eikö pettymys olisi kerrassaan musertava. Mieluummin työntää itsensä hiljalleen etäämmälle kuin oikeasti avautuu suhteelle. Ei voi pettyä.

 

Lapsuudessa koettu kaikkien läheisten ihmisten toimimattomuus on aiheuttanut tarveen näyttää. Tarveen suoriutua. Mikään mitä tehdään ei voi suorittaa vajaavaisesti. Pitää olla rohkea voimakas älykäs ja hyvä. Pitää näyttää että kyllä pärjää, kyllä meidänkin perhe osaa vaikka isä välillä makaakin ojassa sammuneena. Kaikkeen panostetaan 110%. Työ, opiskelu, harrastukset, jopa kuva omasta kehosta. Burnout ei olisi tullut ensimmäistä kertaa. Jos opiskellessa muut käyttää palautettavaan työtön yhden tunnin, Sykkyrällä menisi 1 päivä. Pakko tehdä, pakko näyttää, pakko miellyttää. Ei mikään maaninen pakko jossa revitään hiuksia päästä ja huutoitketään sekapäisesti vaan vielä vaarallisempi rationaalinen älykäs ja yhteiskunnallisesti hyväksytty pakko. Jota ei ymmärrä ennenkuin se on liian myöhäistä. Sehän on vaan hyvä asia että tekee työt hyvin. Perinpohjin suorittaa ja toteuttaa. Suoraselkäistä ahkeraa työtä jota pitää kunnioittaa. Mutta kun ei ole. Se on näännyttävää ja hitaasti kuihduttavaa kidutusta. Missä ei pysty rentoutumaan. Jokainen asia on suoritus eikä nautinto. Oma keho ei ole jotain mistä nautitaan vaan jotain mitä hallitaan ja kontrolloidaan. Uskomattoman seksikäs nainen joka ei tarvitse pätkääkään meikkiä näyttääkseen hyvältä on epävarma siitä kun vatsalihakset eivät näy. Seksuaalisuuden näyttäminen on mahdotonta vasta kuin itse aktissa. Kaikki eroottinen lyödään mieluummin vitsiksi kuin oikeasti keikutettaisi sitä pyllyä. Esileikiksi toimii sanonta "käytkö suihkussa ensin".

 

Ja minä kuihdun rinnalla. Niin älykäs ja seksikäs nainen niin totta kai haluan pitää kiinni. Haluan auttaa ja edistää suhdetta. Mutta samalla häviän itse. Menetän kuka olen. En käy missään ja en näe kavereitani. Sykkyrän stressistä ja paineista syntyvä väsymys ja satunnainen ärtymys tarttuu. Menetän hyvän tuuleni ja masennun. Yritän tsempata ja olla tukena mutta huomaamatta tuen vain hänen negatiivisia puolia. Ne ovat niin rationaalisia. Niiden pitäisi olla hyviä. Vaikka minun pitäisi kieltää. Älä tee, älä näytä, älä ole niin hyvä. Mutta se on niin vaikeaa. Jos pyydän sohvalle possuilemaan karamelleillä ja katsomaan elokuvaa hän ärtyy, niin paljon paineita palauttaa X-koulutehtävä, huomenna olisi töitäkin ja ei ole ollenkaan terveellistä. Ja totta kai, se on aivan järkevää. Mutta vaan niin täysin haitallista. Joten en pyydä. Ja se on virheeni.

 

Mutta en syytä itseäni. Ymmärrän että tämä täytyi tapahtua. Se on harmi, suuri suuri harmi, mutta sen täytyi tapahtua. Nykyisellään Sykkyrä ei ole minulle sopivaa parisuhdemateriaalia. Me myrkytämme toisemme. Loogisesti ja järjellisesti olemme liian hyvät toisillemme. On vaan vaikea päästää irti. Välitän niin paljon.

 

Se helpottaa. Lähden taas näkemään kavereita. Olen nähnyt heitä usein viimeaikoina. Olen urheillut taas paremmin. Syönyt paremmin. Asiat tuntuvat taas hyviltä. Tunnen oloni enemmän seksikkääksi ja halutuksi. Omat harhakuvat naisten katseista minun suuntaan saavat oloni tuntumaan voimakkaalta. Enemmän omalta itseltäni. En myötä-stressaa tai masennus-komppaa. Yritän olla välittämättä enää niin paljon toisen jaksamisesta, toisen hyvinvoinnista. Keskityn itseeni. Jos toista kiukuttaa niin antaa kiukuttaa. Ei vaikuta enää minun päivääni. Tai ainakin yritän. Helpompi kirjoittaa kuin toteuttaa.

 

Tuntuu hyvältä tuntea olonsa taas halutuksi, seksikkääksi ja mieheksi. Omaksi itsekseen.

 

Kyllä se taas tästä pikkuhiljaa.