16.01 Tulihan se sieltä... Sanoinhan minä.



Astun taksista ulos. Ulkona sataa vettä. Enemmän kuin tihkua mutta ei kuitenkaan aivan pisaroita. Tuntuu enemmänkin kuin pisarat laskeutuisivat hiljaa kuin leijuen. Katsellen ensin ympärilleen hetken ennenkuin laskeutuvat maahan. Tai ehkä se johtuu että lasini ovat vesipisarista märät. Otan ne päästäni ja pyyhkäisen niitä lapasellani. Ei auttanut. Ne menivät vain enemmän sotkuun. Aivan sama. Muut lähtevät jo kävelemään kohti ovea. Jätän lasit käteeni sillä ne eivät auttaisi yhtään päässä, enemmänkin haittaisivat. Ilma tuoksuu raikkaalta. Katulamppu hohkaa keltaista valoaan pienenä keilana. Läheinen metsäkaistale tuntuu syövän kaiken muun valon. "Sulla ei muuten ollut viimeksi laseja päässä." Nytkö vasta huomasit - ajattelin, mutta tyydyn vain hymähtämään myöntymisenä. En minä osaa olla ilkeä tuollaiselle hymylle. Täysin aseeton, täysin suojaton. Pidän hänelle rapun ovea auki.

Kengät ovat märät. Niissä on varmaan pohjassa jokin valmistusvirhe. Ne tuntuvat imevän kaiken kosteuden metrin säteeltä kaikkialta mihin astun. "Helvetti". Mutta kukaan ei tunnu noteeraavan sitä. Yksi ryntää suoraan vessaan, toinen tukkii naulakon joten kävelen takki päällä olohuoneeseen. Hän tulee myös. Tuttu homma, tämä on koettu ennenkin. Ja tällä kertaa kaikkia väsyttää. Hän alkaa heti riisumaan turhia vaatteita pois. En saa silmiäni irti. "Herrasmiehet voisi kääntyä toiseen suuntaan." Sekunnin jälkeen käännän selkäni. En voi olla kuvittelematta kaikkea mitä selkäni takana tapahtuukaan. Vessan ovi käy. Kaveri astelee myös olohuoneeseen. Mitään ei kuulu joten uskallan kääntyä. Hän seisoo yöpaidassaan sängyn vieressä. Kömpii sänkyyn. Reunaan. "Mulle seinäpaikka." huomaan sanovani. "En osaa nukkua ellen saa selkää seinää vasten." Valetta; mutta tilaisuus on liian hyvä olla käyttämättä. "No saat sen." Hän sanoo hymyillen.

Selkä seinää vasten odotan. Valot sammuvat ja hän astelee toisen parin yli minun viereeni. Lähemmäs. Lähemmäs. Kosketus. Lasken käden hänen kylkensä päälle. Hän värähtää ja korjaa tyynyjä. Olinko liian rohkea? Olinko väärässä? Vedän käden pois ja odotan. Hän mynkyää hetken uudelleen ja asettuu lähemmäs. Kyljellään maatessa rintani koskettaa hänen selkäänsä. Tunnen hänen sydämenlyöntinsä ja hengityksen tahdissa liikkuvan selän. Hengitän hänen hiuksiaan. Miten naisen hiukset voivatkin aina tuoksua niin hyvältä. Nostan hieman päätäni. Meidän ja toisen parin välissä olisi runsaasti tilaa, silti hän painaitui aivan minuun kiinni. Nyt olen jo riittävän varma asiasta. Uskallan ottaa tämän edestakaisen tanssin seuraavan askeleen. Lasken käteni uudestaan hänen kylkensä päälle. Hän hengähtaa syvään ja rentoutuu. Mielessä vilahtelee tuhat mielikuvaa kehräävästä ja kosketuksesta värähtävästä kissasta. En voi olla naurahtamatta ääneen. Se tarttuu ja jostain syystä koko sänky puhkeaa tukahtuneisiin hihityksiin. En ymmärrä muita ja silti nauran vain itsekin enemmän.


"Kutita mua, rapsuta mua, hipsuta mua."




Kings of Convenience - Homesick

-