Joskus oikeasti turhauttaa olla näin mustasukkainen.

Ärsyttää ja vituttaa. Siinä kai ne suomalaisen miehen normaalit mielentilat. Känni voisi ehkä olla kolmas, mutta sitä ei kai voi laskea mielentilaksi. Tai kai se suomalaisille voi. Miksikö? No koska olen mustasukkainen. Kai sen pitäisi kertoa tietysti jotain hyvääkin. Sitä että välittää, että rakastaa, mutta kyllä se silti vituttaa. En kuitenkaan haluaisi olla. Haluaisin antaa toisen olla villi ja vapaa. Tehdä mitä huvittaa koska sydämessäni kuitenkin luotan häneen. Se ei vaan ole aina niin helppoa, varsinkin kun toinen tuntuu siitä oikein yrittämällä tekemään vaikeata. Tai no ei ehkä yrittämällä... en vain oikein keksi muutakaan syytä miksi hän käyttäytyy noin. Tai kyllähän minä keksin, mutta siihen en halua edes mennä. Asia ei ole niin enkä halua edes ajatella sitä. No miksi sitten? En tiedä. Ehkä valtiattarellani on aina ollut hieman naiivi suhtautuminen miehiin, mikä tietysti on jossain tilanteissa oikein hyvästä. Hänellä onkin monia miespuolisia kavereita, joihin myös moniin minä olen tutustunut ja saanut heistä ystäviä myös itselleni. Mutta minä olen mies ja varaan itselleni oikeuden tietää enemmän miehistä kuin yksikään nainen. Kaikki miehet eivät todellakaan halua olla vain kavereita kauniin ja älykkään naisen kanssa. Ja tässähän se meidän ongelma sitten varsin hyvin jo onkin kasassa.

Homma tiivistyy vielä oikein mukavasti kun naiseni ei varmaan ymmärrä tätä. Kuten jo aikaisemminkin kirjoitin niin ärähdin mustasukkaisuudesta jo kerran. Nyt sitten varmaan oli se toinen. Vaikken varsinaisesti ärähtänyt. Enemmänkin vain tein melankolisen kommentin naisen tekstiviestikäytöksestä johon hän sanoi vain päivittävänsä puhelimen sovelluksia kaupasta. Pliis. Oikeasti? Lähetitkö myös vain tekstiviestejä sille päivitykselle? Tai poistit sen päivityksen viestihistorian puhelimestasi? Pliis. En minä sentään sokea ole jos teet sen aivan vieressäni vaikka saatan muuhun keskittyäkin. Enkä edes halua mainita niistä loputtomista facebook-keskusteluista tai "oho meillä piti olla elokuvailta koululla mutta olinkin baarissa" yllätyksistä, joiden jälkeen tietysti istutaan puhelimen ääressä naputtelemassa viestejä koko ilta. Ymmärtääkö lukijat minua? Olenko aivan hullu vai onko käytökseni oikeutettua? Itse yritän pysyä analyyttisena, mutta taidan olla vähän liian lähellä nähdäkseni asian objektiivisesti. En ole voinut olla enää tuntematta kouristusta rinnassani joka kerta epäillessäni jotain sen jälkeen kun tulin viikonloppureissun jälkeen takaisin kotiin odottaen valmista ruokaa ja lämmintä syliä, mutta sainkin vieraan miehen nukkumasta sohvaltani. Yksin sentään onneksi, nainen oli makkarissa, mutta oli noin kolmen syvän hengenvedon päässä etten samantien vetänyt kaikkia osanottajia lättyyn ja paiskonut kaikkea omaisuutta parvekkeelta alas. Kolme syvää hengenvetoa on muuten aika vähän. Todella vähän. Mutta otin sen rauhallisesti ja järkevästi, todellisuudessa liiankin rauhallisesti. Absurdia kuinka turraksi meninkään. Sain pidettyä pahimmat riidat sisälläni. Puskin ne sivuun odottamaan. Ne eivät odottaneet ja nyt en voi enää olla pelkäämättä. En voi olla tuntematta fyysistä pahaa oloa kun epäusko ja epätoivo iskevät rintakehässä. Mikään määrä järkevää rationalistista ajattelua ei ole tuntunut vievän fyysistä pahaa oloa pois.

Miksi hän sitten tekee tätä, voiko olla jotain muuta syytä? No suoraan sanottunahan hänellä on kaikki oikeus siihen. Enhän minä häntä voi varsinaisesti määrätä. Dominani on kuitenkin loppupeleissä melko itsepäinen. Hän varmasti uskoo että hänellä on oikeus olla kavereita kenen kanssa hän haluaa ja niinhän hänellä onkin. Ehkä hän oli ihastunut häneen. Luultavasti olikin, mutta ärähdykseni jälkeen en usko enää. Nyt hän vain on kaverikortittanut hänet ja koulun vuoksi he kuitenkin näkevät päivittäin joten ei hän oikein voi vältelläkkään tuota vihani kohdetta. Ehkä hän haluaa pitää minut suojassa ja yrittää altistaa minua mahdollisimman vähän tälle miehelle jonka kanssa joutuu pakosti tulemaan toimeen päivittäin. Ymmärrettävää, mutta ei silti oikein. Mikään määrä salailua ja peittelyä ei ole parempi kuin suora avoimuus. Varsinkaan kun seksipetoni ei siinä kovin hyvin onnistu. Enemmänkin vain saa minut oireilemaan vielä pahemmin katsellessani vierestä aina sulkeutuvia facebook-ikkunoita kun kuljen ohi. Tai kännykän vaistonvaraista suojelemista, siirtämistä pöydän toiselle puolelle kun tulen lähelle, ottamista mukaan jopa suihkuun ja vessaan. Eihän sitä kestä kukaan. Pakostikin alkaa epäilyttää itsevarmintakin miestä. Tai ainakin toivon niin, etten aivan yksin ole näiden tunteineni kanssa. Tänäänkin teki mieli paiskoa uunipeltejä ikkunasta pihalle. Pelkkä pitsan kiinnipalaminen leivinpaperilta yli luiskahtaneeseen uuniin tuntui siltä että voisin tappaa jonkun. Alan selkeästi tulvimaan yli. Täytyn näistä ajatuksista ja ne on pakko purkaa jonnekin. Muuttaa tilannetta. On ehkä aika turvautua suomalaisen miehen viimeiseen oljenkorteen, siihen johon tartutaan vain äärimmäisessä hädässä viimeisenä toivona... täytyy puhua asiasta.

Huomenna, tai tarkemmin sanottuna tänään, otan asian esille. Kerron hänelle miksi minuun sattuu ja miltä minusta tuntuu. Voinko vaatia häntä lopettamaan yhteydenpidon kyseiseen vittupäähän? Voin mutta se tuskin on järkevää tai oikeutettua. Ehkä hän silti tekee sen. Miellyttääkseen minua ja kompromissina parisuhteessa. Kaikki joutuu tekemään kompromisseja ja tuskin yksi satunnainen koulukaveri voi vastata mitään parisuhteen toista osapuolta. Eihän se reilua ole. Taikka edes kovin henkisesti tervettä, mutta mitä muuta voin tehdä? Ehdotan ratkaisuja ja päädymme keskustelun jälkeen johonkin tulokseen. Se ratkaisu tuskin on mitään ääripäätä, mutta johonkin ratkaisuun on päästävä. Parisuhteessa pahoinvoimista ei ole minusta koskaan tarve sietää. Enkä aiokaan. Huomenna minulla on taas maailman paras parisuhde. Tai ei ehkä parisuhdetta ollenkaan. Luultavasti jotain siltä väliltä, mutta ainakaan en voi enää pahoin. Olen vahvempi ja olen liikkunut taas vähän enemmän eteenpäin.

Ehkä on aika nukkua, mutta iltaisen tekstiviestikeskustelun jälkeen en tiedä minkälainen ilme kasvoilla minun pitäisi mennä sänkyyn.