03.21... Tunteellinen höperö.

En vain voinut. En vain yksinkertaisesti voinut. Sormi "delete"-näppäimellä aloin lueskelemaan vanhoja postauksiani ihan vain nostalgian vuoksi, ja mitä sitten kävikään.

Puolet meni. Ei uutta luoda tuhoamalla kaikkea vanhaa. Nyt vain tärkeimmät jäivät. Oikeasti ne joista on vahvoja muistoja. Vitsi kun taas nauroin ja itkin kaikille noille höpinöille joita olen tässä öböyt vuoden aikana kirjoittanut. Täytyy vähän kehua, että en minä nyt varmaan ihan paska ole kirjoittamaan. Mitä nyt kirjoitus/kielioppivirheet poisluetaan.

Tässä blogissa on kuitenkin liian paljon minua. En minä juustohöylälläkään itseäni sivaltele (vaikka joskus houkuttaakin), niin en minä blogianikaan poista. Miten voisin yksinkertaisesti poistaa muistot Hurtasta. Tai vaikka Neidistä tai Tytöstä. Miksi edes haluaisin poistaa niitä? Jonkun angstikohtauksen vallassa? Tosin on sitä paskempiakin juttuja tehty angstin vallassa.

Nostalgiaa : Poika heräsi tänään aamulla. Lakritsipussi odotti Poikaa sohvan kaiteella. Eilen taisi mennä hieman myöhään. Hieman. Tuhannen päissään Poika oli yrittänyt katsoa Mouling Roudea dvd:ltä ja sammunut sohvalle. Joku oli nostanut viltin pojan päälle. Se lämmitti Poikaa niin ulkoa kuin sisältä. Poika on oppinut arvostamaan pieniä ihanuuksia armeijassa. Nauttimaan arjen pienistä iloista. Siksi Poikaa varmaan aina hymyilyttääkin.

On kyllä kummallista tämä blogin kirjoittaminen. Se vain yksinkertaisesti aiheuttaa addiktiota. En tiedä mikä siinä on, mutta melkein aina kirjoittaessani blogia alan muistelemaan edellisen kaltaisia vilttiasioita. Ja ne vain saavat posket kääntymään ylöspäin. Hymykuopat ilmestymään huulien ääreen. Eli en minä tätäkään jätä. Miten voisin, kun tämä vastaa kuin parastakin seksiä... melkein ainakin. Vaikka kuinka paskasti menisi, niin blogatessa ongelmat tuntuvat paljon helpommilta. Luulen että kyse on myös hieman teistä. Luin kommentteja kun poistelin ylimääräisiä postauksia. Ne olivat aina rohkaisevia ja kannustavia. Kiitos siitä että jatkan vielä kirjoittamista kuuluu suurimmalta osalta teille. Kiitos että saitte minut pitämään minun henkilökohtaista psykologiani vielä pystyssä.

Tekee mieli appelsiinimehua ja hyvää kirjaa. Huomenna on pakko mennä kirjastoon. Ja tekee mieli puhua Neidille. Ja Isoveljelle. Se on vihdoin tullut Australiasta... Olikin jo vähän ikävä pitkän ajan jälkeen. Niin ja isoveljeäkin on tietysti ikävä.


Poets of the Fall - Sleep