03.21... Tunteellinen höperö.
En vain voinut. En vain
yksinkertaisesti voinut. Sormi "delete"-näppäimellä aloin lueskelemaan
vanhoja postauksiani ihan vain nostalgian vuoksi, ja mitä sitten
kävikään.
Puolet meni. Ei uutta luoda tuhoamalla kaikkea
vanhaa. Nyt vain tärkeimmät jäivät. Oikeasti ne joista on vahvoja
muistoja. Vitsi kun taas nauroin ja itkin kaikille noille höpinöille
joita olen tässä öböyt vuoden aikana kirjoittanut. Täytyy vähän kehua,
että en minä nyt varmaan ihan paska ole kirjoittamaan. Mitä nyt
kirjoitus/kielioppivirheet poisluetaan.
Tässä blogissa on
kuitenkin liian paljon minua. En minä juustohöylälläkään itseäni
sivaltele (vaikka joskus houkuttaakin), niin en minä blogianikaan
poista. Miten voisin yksinkertaisesti poistaa muistot Hurtasta. Tai
vaikka Neidistä tai Tytöstä. Miksi edes haluaisin poistaa niitä? Jonkun
angstikohtauksen vallassa? Tosin on sitä paskempiakin juttuja tehty
angstin vallassa.
Nostalgiaa : Poika
heräsi tänään aamulla. Lakritsipussi odotti Poikaa sohvan kaiteella.
Eilen taisi mennä hieman myöhään. Hieman. Tuhannen päissään Poika oli
yrittänyt katsoa Mouling Roudea dvd:ltä ja sammunut sohvalle. Joku oli
nostanut viltin pojan päälle. Se lämmitti Poikaa niin ulkoa kuin
sisältä. Poika on oppinut arvostamaan pieniä ihanuuksia armeijassa.
Nauttimaan arjen pienistä iloista. Siksi Poikaa varmaan aina
hymyilyttääkin.
On kyllä kummallista tämä blogin
kirjoittaminen. Se vain yksinkertaisesti aiheuttaa addiktiota. En tiedä
mikä siinä on, mutta melkein aina kirjoittaessani blogia alan
muistelemaan edellisen kaltaisia vilttiasioita. Ja ne vain saavat
posket kääntymään ylöspäin. Hymykuopat ilmestymään huulien ääreen. Eli
en minä tätäkään jätä. Miten voisin, kun tämä vastaa kuin parastakin
seksiä... melkein ainakin. Vaikka kuinka paskasti menisi, niin
blogatessa ongelmat tuntuvat paljon helpommilta. Luulen että kyse on
myös hieman teistä. Luin kommentteja kun poistelin ylimääräisiä
postauksia. Ne olivat aina rohkaisevia ja kannustavia. Kiitos siitä
että jatkan vielä kirjoittamista kuuluu suurimmalta osalta teille.
Kiitos että saitte minut pitämään minun henkilökohtaista psykologiani
vielä pystyssä.
Tekee mieli appelsiinimehua ja hyvää kirjaa.
Huomenna on pakko mennä kirjastoon. Ja tekee mieli puhua Neidille. Ja
Isoveljelle. Se on vihdoin tullut Australiasta... Olikin jo vähän ikävä
pitkän ajan jälkeen. Niin ja isoveljeäkin on tietysti ikävä.
Poets of the Fall - Sleep
lauantai, 27. toukokuu 2006
Kommentit